Pe 8.8. 19:30 VS.

Jukurit pelaa jälleen vapaaehtoisen maanpuolustuksen puolesta – tänä vuonna teemaottelussa juhlitaan suomalaisia kadetteja

Jukurit pelaa maanpuolustusteemaisen ottelun 3.12. Ilvestä vastaan. Ottelussa kuullaan sykähdyttävää kuoromusiikkia, kerätään varoja vapaaehtoiseen maanpuolustukseen ja muistetaan sotiemme veteraaneja.

Uusi pelipaita esiteltiin torstaina Mikkelin upseerikerholla, jossa Suur-Savon reserviupseeripiirin puheenjohtaja Jussi Saarinen (vas.) luovutti paidat Etelä-Savon aluetoimiston aluepäällikkö, everstiluutnantti Joni Volaselle, Etelä-Savon kadettipiirin puheenjohtaja, majuri Mika Barckille ja prikaatikenraali evp Olli Nepposelle.


Jukurit pelaa jo perinteeksi muodostuneen maanpuolustusteemaisen ottelun tänä vuonna tiistaina 3. joulukuuta Ilvestä vastaan. Tänä vuonna teemana on Itsenäisen Suomen kadettikoulutus 100 vuotta.

Ensimmäiset suomalaiset upseerit koulutettiin tasan 240 vuotta sitten Ruotsin kuninkaan palvelukseen, ja myöhemmin Venäjän tsaarin vallan aikana kadettikoulutus jatkui Haminassa. Itsenäisen Suomen kadettikoulutus alkoi Helsingissä tammikuussa 1919.

Joulukuun juhlaottelussa Jukurit pelaa erikoispelipaidassa, jonka kuosi jäljittelee Puolustusvoimien käyttämää virallista m05-pakkaskuosia. Pelipaidat tulevat viikolla 48 verkkohuutokauppaan, ja myyntituotot käytetään vapaaehtoiseen maanpuolustuksen hyväksi.


Erikoisottelun järjestää Jukurien kanssa yhteistyössä Suur-Savon reserviupseeripiiri.
- Olemme erityisen tyytyväisiä Jukurien kanssa tehtävään yhteistyöhön, jonka myötä reserviläiset pääsevät toteuttamaan koulutusta, veteraanityötä ja varainhankintaa. Olemme myös iloisia siitä, että tämän vuoden teeman kautta pääsemme osallistumaan kadettiupseerien juhlavuoteen, kertoo Suur-Savon Reserviupseeripiirin puheenjohtaja Jussi Saarinen.

Mikkelin musiikkiopiston sekakuoro mukana ottelussa

Ottelun juhlallisuudet alkavat ottelupäivänä 3.joulukuuta noin kello 18.15, joten yleisön toivotaan saapuvan Ikioma Areenalle hyvissä ajoin. Ottelun alkuseremonioissa ja ensimmäisellä erätauolla kuullaan noin 30-henkistä Mikkelin musiikkiopiston sekakuoroa, joka esittää muun muassa Suomen laulun, Finlandia-hymnin ja Maamme-laulun.

Ottelun avauskiekon pudottaa prikaatikenraali evp Olli Nepponen. Nepponen vastaanotti nimikkopaidan Jukurien kapteenilta Miika Roineelta jo ennakkoon torstaina 14. marraskuuta pidetyssä paidanluovutustilaisuudessa.

Kaikille otteluun saapuville jaetaan sinivalkoiset Vapaa, Fri -nauhat. Ottelussa voi myös antaa tukensa veteraaneille osallistumalla Sotiemme veteraanien lipaskeräykseen.
- Maanpuolustusottelusta on tullut hieno perinne, jota on suuri ilo ja kunnia jatkaa taas tänä vuonna. Ottelu on varmasti yksi kauden kohokohdista sekä joukkueelle että yleisölle. Illassa yhdistyy hienosti historia ja sen kunnioitus, mutta myös tulevaisuus ja Suomen turvallisuuden puolesta juuri nyt tehtävä työ, toteaa Jukurien markkinointi- ja tapahtumavastaava Kristiina Tiippana.

Jukurit–Ilves Liiga-ottelu tiistaina 3.12.2019 kello 18.30 alkaen Ikioma Areenalla. Ovet avautuvat kello 17, tapahtuman ohjelmallinen osuus alkaa noin kello 18.15.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 60 32 6 4 18 112 1,87
2. Ilves 60 32 4 7 17 111 1,85
3. KalPa 60 29 7 6 18 107 1,78
4. HIFK 60 27 9 8 16 107 1,78
5. SaiPa 60 30 6 4 20 106 1,77
6. KooKoo 60 23 13 4 20 99 1,65
7. Ässät 60 26 4 9 21 95 1,58
8. K-Espoo 60 20 10 11 19 91 1,52
9. Tappara 60 24 6 6 24 90 1,50
10. HPK 60 21 5 10 24 83 1,38
11. Sport 60 17 9 14 20 83 1,38
12. TPS 60 18 9 7 26 79 1,32
13. Kärpät 60 19 7 6 28 77 1,28
14. JYP 60 19 6 7 28 76 1,27
15. Pelicans 60 20 4 7 29 75 1,25
16. Jukurit 60 12 6 1 41 49 0,82

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O