Jukurit lähtee ennakkoluulottomasti haastamaan Kärppiä - "Täytyy pitää kiinni omasta tekemisestä ja fokus siinä, että otamme neljä voittoa"

Jukurit aloittaa pudotuspelitaistelunsa keskiviikkona Oulussa. Konkaripuolustaja Niclas Lundgren odottaa kevään kovia pelejä jo vesi kielellä ja uskoo vakaasti vahvasti runkosarjassa esiintyneen mikkeliläisryhmä tekemiseen myös playoffseissa.


Kevät - tuo jääkiekkoilijan ja jääkiekon seuraajan paras aika vuodesta. Tätä mieltä on myös Jukurien luottopuolustaja Niclas Lundgren, joka odottaa jo innolla keskiviikkona käynnistyviä playoffs-otteluita.

- Tämä on se aika vuodesta kun haluat pelata, joten fiilis on mahtava. Aurinko paistaa ja on todella hauskaa päästä pelaamaan kovia pelejä, Lundgren tiivistää.

Joukkueen kokeneimpiin pelaajiin lukeutuva Lundgren on nähnyt Liigan playoffseja jo aiemmin toissa kaudella Jukureissa. Ruotsin mestaruudenkin urallaan voittaneen puolustajan vyöltä löytyy myös yli 60 SHL:n playoffs-ottelua. Hän suhtautuu tuleviin kevään koviin koitoksiin rauhallisesti ilman suurempaa jännitystä.

- Se on tietysti yksilökohtaista, mutta itse yritän vain tehdä kaiken siten, että olen joka päivä parhaimmillani. Se ei vaikuta valmistautumiseeni onko lokakuinen runkosarjapeli vai pudotuspeli maaliskuussa. Mikään ei ole sen erilaisempaa, vaan yritän aina parhaani, puolustaja pohtii valmistautumistaan pudotuspeleihin.

Oman mausteensa kuluvaan kevääseen tuo myös se tieto, että kolmen vuoden ajan pitkälti samana pysynyt joukkueen runko hajoaa kauden päätyttyä. Lundgrenin mukaan nauttiminen onkin yksi hyvähenkisen ryhmän keskeisiä teemoja kevään peleissä.

- Se on tietysti osa tätä bisnestä, mutta totta kai tämä on erityistä aikaa. Ei tiedä kuinka kauan olemme enää yhdessä, voi olla että tämä on viimeinen kuukausi tällä porukalla. Nautimme vielä tästä yhdessä olosta niin jäällä kuin sen ulkopuolellakin. Se on tärkein asia, joukkueen varakapteeni muotoilee.

Jukurit pelasi edellisen kerran playoffseissa keväällä 2022, jolloin joukkue taipui neljännesfinaaleissa tiukan seitsemän ottelun sarjan jälkeen KooKoolle. Vaikka joukkue onkin pysynyt monilta osin samana kuin kaksi vuotta sitten, näkee Lundgren myös muutosta kahden vuoden takaiseen.

- Peli-identiteetiltämme olemme samanlainen joukkue kuin silloin ja joukkue ei ole paljoa muuttunut. Mielestäni meillä on nyt kuitenkin enemmän ymmärrystä omista vahvuuksistamme myös joukkueena ja toivottavasti hyödynnämme sen tänä vuonna.

Luottamus omaan tekemiseen keskiössä

Jukurit kamppaili aivan runkosarjan loppuun saakka playoffsien kotiedusta, mutta päätöskierroksen tappion myötä joukkue sijoittui lopulta runkosarjassa viidenneksi. Lundgren oli kokonaiskuvaa katsoen tyytyväinen joukkueen esityksiin runkosarjassa.

- Kokonaisuutena teimme runkosarjassa mielestäni hyvää työtä. On tietysti pelejä, joita haluaisi pelata toisin, mutta oli myös pelejä, joissa pelasimme todella hyvin. Voimme olla siis tyytyväisiä kokonaisuutena runkosarjaan.

Mikkeliäisryhmän vahvaan runkosarjasuoritukseen mahtui kaksi aallonpohjaa - lokakuussa joukkue kärsi viisi ja helmikuussa kuusi peräkkäistä tappiota. Muutoin sarvipäät eivät kauden hävinneet kertaakaan kahta ottelua enempää peräkkäin. Lundgren koki vaikeuksien vahvistaneen joukkuetta. Hän muistutti myös, että pudotuspeleissä omaan tekemiseen luottaminen vaikeillakin hetkillä on erityisen tärkeää.

- Tietenkään sellaisia jaksoja ei haluaisi kauteen, mutta uskon, että saimme joukkueena oppia niistä. Ei välttämättä mitään suurta tai erityistä, mutta kun katsot pelejä videolta ja keskustelet porukassa siitä mitä teemme, niin uskon meidän tulleen vahvempina ulos niistä jaksoista. Sanoisin, että vaikeudet yhdistivät meitä entisestään.

- Kaikki joukkueet kohtaavat runkosarjassa vaikeita aikoja, mutta nyt pudotuspeleissä pelit tulevat niin nopeaan tahtiin, että et voi jäädä ylianalysoimaan tai mennä liian syvälle siinä, mikä meni väärin ja mikä oikein. Itse sanon, että pitää luottaa itseensä ja siihen juttuun, mitä olemme tehneet koko kauden. Uskon sen vievän meidät pitkälle.

"Kova vastus, mutta samaan aikaan myös todella hieno haaste"

Neljännesfinaaleissa Jukurit saa vastaansa juuri runkosarjan päätöskierrokselta tutun vastustajan, Kärpät. Oululaisjoukkue päätöskierroksen voitollaan vei kotiedun ja pelit aloitetaan keskiviikkona Oulussa.

Runkosarjassa voitot joukkueiden välillä menivät tasan 2-2. Mikkeliläisryhmä oli pelillisesti otteluissa ajoittain selvästikin pelin päällä ja joukkue pystyi myös voittamaan runkosarjan toisen Oulussa käydyn kamppailun 3-1-numeroin.

- Meillä on kova ottelusarja edessä. Tietysti haluamme voittaa heidät neljästi ja ottaa ensimmäisen askeleen eteenpäin. Fokus on tällä hetkellä siinä, että pystymme ryöstämään neljä voittoa tästä sarjasta, Lundgren linjaa.

Oululaisjoukkueesta löytyy runsaasti kokemusta ja menestystä niittäneitä pelaajia. Joukkueessa pelaavat muun muassa maailmanmestaruuden urallaan voittaneet Marko Anttila, Miika Koivisto ja Atte Ohtamaa. Koivisto ja Ohtamaa ovat juhlineet myös Suomen mestaruutta. Koivisto on lisäksi kaksinkertainen SHL-mestari ja Ohtamaan palkintokaapissa on olympiakulta. Joukkueen maalilla vastuuta jakavat Niclas Westerholm ja Tomi Karhunen.

Kärppien kovin syömähammas runkosarjassa oli Teemu Turusen, Joonas Kemppaisen ja Ville Koivusen muodostama hyökkäysketju. 57 tehopistettä tehnyt Turunen voitti runkosarjan maalipörssin 30 osumallaan ja Koivunen sijoittui pistepörssissä 6. tehoilla 22+34.

Tehokaksikolla oli myös iso vaikutus siihen, että Kärpät oli koko sarjan toiseksi tehokkain ylivoimajoukkue reilun 27% tehokkuudellaan. Jukurit puolestaan teki eniten ylivoimamaaleja, 54 kappaletta tehokkuuden ollessa hieman vajaat 25%.

- Kärpät on vahva joukkue joka osa-alueella. Hyvät maalivahdit ja puolustus. Taitava joukkue ja paljon kokeneita pelaajia. Tulee olemaan kova vastus, mutta samaan aikaan myös todella hieno haaste meille, Lundgren arvioi.

Jukurileirissä tehot jakaantuivat tasaisemmin, kun neljä pelaajaa ylitti 40 pisteen rajan ja peräti yhdeksän peluria teki vähintään 30 tehopistettä. Kultakypärää kantaa 46 pistettä nakuttanut Niko Huuhtanen. Parhaaksi maalintekijäksi nousi Oskars Batna, joka teki 20 täysosumaa.

Pitkistä pelimatkoista voimaa joukkueelle

Tiistaina kohti Oulua lähtenyt mikkeliläisjoukkue pääsee kevään kamppailuihin parhaalla mahdollisella miehistöllä, kun myös runkosarjan viimeiset pelit huilannut Pekka Jormakka on jälleen mukana. Lundgren lähtee myös hyvin luottavaisin mielin kohti kauden tärkeimpiä koitoksia.

- Mielestäni meidän ei tarvitse muuttaa pelaamisessamme mitään, vaan pelata sitä omaa peliämme, mitä runkosarjassakin. Meidän pitää pystyä pelaamaan meidän parhaalla tasollamme, eikä sen enempää miettiä kuka on vastassa. Täytyy pitää kiinni omasta tekemisestä ja fokus siinä, että otamme neljä voittoa, Lundgren linjaa.

Lähes 450 kilometrin ja reilun viiden tunnin välimatka kaupunkien välillä tietää myös paljon bussissa istumista. Mikkeliläisleirissä tämäkin pyritään kuitenkin kääntämään vain voimavaraksi omaan tekemiseen.

- Uskon sen tekevän ryhmää vain tiiviimmäksi, kun olemme pitkiä aikoja yhdessä reissussa. Pystymme rakentamaan entistä vahvempia siteitä toistemme kanssa. Sanoisin sen olevan vain hyväksi, kun saamme viettää aikaa yhdessä enemmän, Lundgren pohtii.

- Itse yleensä luen kirjoja tai katselen sarjoja. Joskus otan puheluita Ruotsiin. Yritän myös nukkua hieman. Sillä tavoin matkat yleensä kuluvat, kertoo ruotsalaispuolustaja omista ajanviettotavoistaan pelimatkoilla.

Ottelusarjan toinen kamppailu käydään perjantaina Ikioma Areenalla. Mikkeliläisyleisö on ollut läpi kauden vahvasti tukena ja etenkin kevätkauden peleissä tunnelma peleissä on ollut korkealla. Lundgren toivoo samaa nähtävän myös playoffseissa.

- Toivon, että näemme kannattajia Ikiomalla runsaasti. Se tuo todella paljon mentaalienergiaa, kun ympärillä on mahtava tunnelma. Toivottavasti kaikki saapuvat kannustamaan meitä Ikiomalle, Lundgren lähettää terveiset kannattajille.

2. neljännesfinaali Jukurit-Kärpät pelataan Ikioma Areenalla perjantaina 22.3. kello 18.30! Ovet avataan tuntia aiemmin! Liput matsiin saat hankittua ennakkoon Jukurit Shopilta ja lippu.fi/jukurit!