Pe 8.8. 19:30 VS.

Jukurien syntymäpäivänä käynnistyy hyvien tekojen kampanja – synttärivauvat ja heidän vanhempansa saavat ensimmäiset lahjat

Puolta vuosisataa juhlistetaan Jukureissa avaamalla 50 hyvää tekoa -kampanja, johon kaikki saavat ehdottaa hyviä tekoja Jukurien tehtäväksi.


Tiistaina 28.7.2020 tulee kuluneeksi tasan 50 vuotta Mikkelin Jukurien virallisesta perustamiskokouksesta. Puolta vuosisataa juhlistetaan Jukureissa avaamalla 50 hyvää tekoa -kampanja, johon kaikki saavat ehdottaa hyviä tekoja Jukurien tehtäväksi.
- Jukureissa yhteiskuntavastuuta on kannettu monin eri tavoin vuosien varrella. Olemme muun muassa tehneet tiivistä yhteistyötä paikallisten yhdistysten kanssa, keränneet varoja erilaisiin hyväntekeväisyyskohteisiin ja edistäneet eri tavoin tasa-arvoisuutta ja toimintamahdollisuuksia. Nyt ajatuksenamme on jatkaa tätä hyvien tekojen sarjaa, mutta tehdä siitä mahdollisuuksien mukaan entistäkin konkreettisempaa ja hyvällä tavalla arkisempaa, Jukurien markkinointi- ja tapahtumavastaava Kristiina Tiippana kertoo.

Hyvä teko voi olla suuri tai pieni: Jukurit on valmiina vaikkapa hakkaamaan halkoja iäkkäälle läheiselle, ulkoiluttamaan koiraa tai peliseuraksi lapselle. Myös perinteisempi tapa tehdä hyvää jatkuu edelleen. Esimerkiksi yhdistykset ja yhteisöt ovat tervetulleita Jukurien kotiotteluihin esittelemään toimintaansa tai järjestämään yhteisiä kampanjoita hyvän asian puolesta.

Ehdotuksia hyviksi teoiksi voi jättää osoitteessa jukurit.fi/50tekoa. Hyvää tehdään koko tulevan juhlakauden ajan eli alkavasta syksystä kevääseen 2021.
- Toivomme, että saamme järjestettyä paljon hauskoja, ilahduttavia ja koskettavia kohtaamisia kaikenikäisten kanssa. Mikkelin seudun ihmiset, yhteisöt ja yritykset ovat tukeneet meitä viiden vuosikymmenen aikana, joten haluamme antaa siitä kaikesta hyvästä mahdollisimman paljon myös takaisin ja kiertoon eteenpäin hyvänä mielenä.

Ensimmäinen Jukurien hyvä teko tapahtuu 50-vuotissyntymäpäivänä 28.7.2020, kun kaikki Mikkelin keskussairaalassa tuona päivänä syntyvät vauvat saavat Jukureilta omat lahjat. Lisäksi vauvojen vanhemmat kutsutaan kaudella 2020–2021 Jukurien kotiotteluun vip-vieraiksi.
​​​​​​​
Jukurit juhlii virallisesti syntymäpäiviään 3.10.2020 pelattavassa Jukurit–JYP-juhlaottelussa.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 60 32 6 4 18 112 1,87
2. Ilves 60 32 4 7 17 111 1,85
3. KalPa 60 29 7 6 18 107 1,78
4. HIFK 60 27 9 8 16 107 1,78
5. SaiPa 60 30 6 4 20 106 1,77
6. KooKoo 60 23 13 4 20 99 1,65
7. Ässät 60 26 4 9 21 95 1,58
8. K-Espoo 60 20 10 11 19 91 1,52
9. Tappara 60 24 6 6 24 90 1,50
10. HPK 60 21 5 10 24 83 1,38
11. Sport 60 17 9 14 20 83 1,38
12. TPS 60 18 9 7 26 79 1,32
13. Kärpät 60 19 7 6 28 77 1,28
14. JYP 60 19 6 7 28 76 1,27
15. Pelicans 60 20 4 7 29 75 1,25
16. Jukurit 60 12 6 1 41 49 0,82

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O