20.10.2020 07:45
Jukurit lähtee kovalla kaksikolla eLiigaan: moninkertaiset Suomen ja Euroopan mestarit Tuukka Kuha ja Hannes Kettunen edustavat mikkeliläisjoukkuetta
Jukurien eLiiga-kaksikko on yhdistelmä aitoa Jukurit-rakkautta, kovaa kokemusta ja taitoa. Katso myös pelaajien videohaastattelut artikkelin lopusta!
Jukurit lähtee uuteen Liigan ja Telian perustamaan e-urheilusarjaan, eLiigaan, kovalla kaksikolla. Sinikeltaiset paidat pukee päälleen Tuukka "FlyerKungen" Kuha ja Hannes "Hansulinho" Kettunen, jotka molemmat ovat erittäin menestyneitä e-pelaajia.
Mikkelissä lapsuutensa ja nuoruutensa asunut Tuukka Kuha, 23, aloitti tavoitteellisen kilpapelaamisen vuonna 2012. Menestystä on sittemmin myös tullut: 1 vs 1 -pelimuodossa paras saavutus on vuoden 2018 MM-kisojen Euroopan top 8 -sija sekä vuoden 2019 SM-kisojen pronssimitali.
Nykyisessä päälajissaan, 6 vs 6 -pelimuodossa Kuha on voittanut yhteensä viisi mestaruutta Euroopasta, Suomesta ja Ruotsista.
Kuhalle Jukurit on muutakin kuin yksi seura muiden joukossa. Rakkaus jääkiekkoon syttyi nimittäin Mikkelin jäähallissa Jukurien pelissä 2000-luvun alussa.
- Jääkiekosta innostuin, kun isäni vei minut ensimmäistä kertaa Jukurien peliin joskus 2003 tai 2004. Tästä alkoi myös oma jääkiekkoharrastukseni, ja pelasin seitsemän vuotta Jukurien junioreissa. Vaikka vaihdoin myöhemmin salibandyyn, innostukseni jääkiekkoon ei ole koskaan laantunut. Seuraan edelleen NHL:ää ja Liigaa aktiivisesti, ja katson tietysti kaikki Jukurien pelit.
Lajilegenda odottaa kovatasoista sarjaa
Kuhan taistelutoverina on hänen seurakaverinsa, lajin edelläkävijä Hannes Kettunen, 26. Kettusta on tituleerattu lajin legendaksi ja kehuille on katetta, sillä mies on ehtinyt kerätä turnausvoittoja ja mestaruuksia aina 2010-luvun alkupuolelta asti.
Kettunen on pelannut kolmesti MM-kisojen lopputurnauksessa, josta paras saavutus on pronssisija vuodelta 2013. Viime kesänä Kettunen sijoittui MM-turnauksessa kuudenneksi. Hänellä on vyöllään 6 vs 6 -pelimuodossa viisi Euroopan mestaruutta, joista tuorein tältä vuodelta. 1 vs 1 -pelimuodossa Suomen mestaruuksia on niin ikään viisi ja 6 vs 6 -pelimuodossa yksi. Vuonna 2018 Kettunen voitti arvostetun IS Cup 2:n.
Kettunen on ensimmäinen virtuaali-NHL-pelaaja, joka kiinnitettiin ammattilaisorganisaatioon vuonna 2017. Nykyisin hän edustaa yhdessä Kuhan kanssa suomalaista tunnettua ja menestynyttä e-urheiluseuraa Havu Gamingia. Kuha on myös Havu Gamingin 6 vs 6 -joukkueen kapteeni.
Molemmat ennakoivat nyt ensimmäistä kertaa pelattavan eLiigan olevan kovatasoinen. Jukurikaksikko lähtee sarjaan luottavaisena.
- Kovia pelaajia on eLiigassa vastassa, mutta jokaisesta ottelusarjasta lähdetään hakemaan voittoa. Ehdottomasti innokkain ja odottavaisin mielin ollaan, Kettunen sanoo.
Telia Esports Seriesiin kuuluvassa eLiigassa jokaista seuraa edustaa kaksi pelaajaa, jotka kukin Liigassa pelaava seura on valinnut itse. eLiigan pelit pelataan NHL 21 -konsolipelillä ja matseja voi seurata MTV:n ja Telian kanavilta. Pelit alkavat 1. marraskuuta ja kausi päättyy 13.12. pelattavaan finaaliotteluun.
Jukurien eLiiga-joukkueen pääyhteistyökumppani on Etelä-Savon ammattiopisto Esedu, joka tarjoaa tieto- ja viestintätekniikan opintoja e-urheilupolku -painotteisesti.
Lue tästä Ilta-Sanomien artikkeli, jossa Jukurit rankataan yhdeksi sarjan ennakkosuosiksiksi sekä Länsi-Savon artikkeli, joka taustoittaa sarjaa.