Haarti lyö kaikki panokset jääkiekkoon - "Olen aika innoissani"

Jaakko Haartilla oli vielä keväällä tavoitteena aloittaa syksyllä kiekkoilu yliopistosarjassa. Hän kuitenkin päätti panostaa täysillä pelaamiseen ja nyt hän kuuluu Jukurien liigamiehistöön.

Haarti liittyi uuden joukkueensa mukaan tiistaina.


Jaakko Haartille viime kausi oli kaikin puolin onnistunut. Bluesin A-nuorten kanssa hän selvitti tiensä aina finaalipeleihin saakka, josta käteen jäi SM-hopea. 50 ottelussa 28 tehopistettä iskenyt Haarti palkittiin myös kauden päätteeksi sarjan parhaalle puolustajalle jaettavalla Reijo Ruotsalaisen nimeä kantavalla palkinnolla.

- Oli aika siisti kausi. Ei oltu paperilla se kovin jengi, mutta hyvin saatiin homma rullaamaan kauden mittaan. Pelattiin joukkueena hyvin ja se näkyi sitten yksilötasollakin, Haarti kuvailee.

20-vuotias Haarti kiersi läpi Bluesin eri juniori-ikäryhmät ja saavutti useampia SM-mitaleita. Hänen kanssaan samoissa joukkueissa kiekkoili liuta maajoukkueessa sekä liigajoukkueissa esiintyneitä pelaajia, kuten Roni Hirvonen, Lenni Killinen, Aarne Talvitie, Veeti Miettinen ja Jesse Ylönen. Haarti nostaa esiin kovan työnteon pohtiessaan syitä Bluesin junioriputken tuottamien lahjakkuuksien määrään.

- Kaikki lähtee siellä arjesta. Siellä vaaditaan aika paljon ja keskitytään arjen työhön. Valmennus tietysti on hyvää ja lahjakkaita pelaajiakin paljon, mutta työnteko ja työnteon kulttuuri ovat olleet aina peruskivi siellä.

Kaikki panokset pelaamiseen

Jukurit osoitti ensi kertaa kiinnostusta nuoreen puolustajaan jo viime keväänä, mutta Haartin suunnitelmana oli vielä tuolloin lähteä pelaamaan kuluvaksi kaudeksi Pohjois-Amerikkaan yliopistoon. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat ja Haarti palasi lopulta Suomeen.

- En ehkä tiennyt ihan mihin olin menossa. En täysin ymmärtänyt, miten paljon koulu siellä vaatii. Se on melkein yhtä iso juttu kuin itse lätkän pelaaminen, Haarti kertoo.

- Päätin sitten, että haluan laittaa kaikki panokset pelaamiseen. Näin, että se on itselleni fiksumpi valinta.

Innolla uusiin ympyröihin

Haarti oli ensi kertaa uuden joukkueensa mukana tiistain aamuharjoituksissa. Nuori puolustaja oli innoissaan päästessään liigajoukkueen mukaan.

- Olen aika innoissani, kun ensimmäistä kertaa olen periaatteessa miesten mukana. Pääsee vielä liigajoukkueen kanssa treenaamaan, niin on kyllä hyvät fiilikset.

Uusi kotikaupunki ei Haartille juurikaan ollut entuudestaan tuttu, jos kesäisiä mökkireissuja Mikkelin läheisyydessä ei lasketa. Kotiutumista helpottavat kuitenkin muun muassa Heikki Huttunen ja Axel Rindell, jotka ovat tuttuja pelikavereita junioripeleistä. Heiltä Haarti sai hieman taustatietoa uusista ympyröistä.

- Kyselin vähän, millainen mesta ja organisaatio tämä on ja sieltä tuli vain positiivista, niin se oli iso vaikuttava tekijä, että tulin tänne. Kaverit kertoi millainen paikka tämä on ja he pystyvät jeesaamaan täällä, kun tietävät nämä kuviot ja tuntevat kaupunkia.

2+1-vuotisella sopimuksella Jukureihin siirtyneellä Haartilla on tavoitteenaan kehittyä johtavaksi pelaajaksi mikkeliläisryhmässä.

- Tietysti sitä yrittää kehittää pelaajana itseään niin hyväksi kuin pystyy. Ammattilaisena en ole koskaan pelannut, joten myös liiga-arkeen ja miesten mukaan pääseminen on hieno juttu. Nyt myös pääsee keskittymään pelkästään jääkiekkoon, kun ei ole koulun tuomia velvoitteita rinnalla. Odotan innolla, että pääsen kaiken laittamaan lätkän puolesta likoon, päättää Haarti.