Pe 13.2. 18:30 VS.

Groteskin otteluraportti: Tuloksen teon kanssa edelleen vaikeaa – KalPa haki pisteet Mikkelistä

Jukurit pelasi jälleen kelpo kamppailun, mutta jätti maalipaikkansa käyttämättä.

Jukurit ja KalPa iskivät yhteen kuumassa Savon derbyssä perjantaina Let´s Go Areenalla. Jukurit laittoi hallitsevan Suomen mestarin koville, mutta jälleen tulos jäi saamatta. KalPa oli tyly vieras ja haki pisteet nollapelin torjuneen Stefanos Lekkasin johdolla maalein 0–2.

Avauserä oli tasainen ja Jukurit aloitti kamppailun hyvin. Se loi uhkaa KalPan maalille riittävästi. Topias Hynnisellä oli tik-tak-toe -tyyliin paikka viedä Jukurit johtoon ja hetkeä myöhemmin maestro Hynninen rakensi Juuso Arolalle loistotontin maalintekoon.

Jukurit iski kiekon kertaalleen maaliin, kun Alexander Ruuttu sivalsi kauden toisen paitsiomaalinsa Luka Tiihosen syötöstä näyttävän hyökkäyspelin päätteeksi. Maali hylättiin videotarkistuksen jälkeen.

KalPa meni erän lopussa illan ensimmäisellä ylivoimallaan 0–1-johtoon puolustaja Ville Ruotsalaisen osumalla.

Toisessa erässä mentiin enemmän päästä päähän. KalPa oli hienokseltaan koko ajan niskan päällä, mutta Jukureilla oli omat paikkansa. Aleks Haatanen pääsi yrittämään heti erän alussa hyvältä paikalta, Lari Heikkisellä oli tonttia tarjolla ja pirteästi jälleen pelannut Jiro Frilander nousi hyvin riiston jälkeen tekopaikkaan.

KalPa meni erän loppupuolella 0–2-johtoon näyttävällä osumalla, kun Ville Ruotsalainen heitti mainion poikkisyötön ja avasi tilan painottomalle puolelle konkaripakki Lasse Lappalaiselle, joka tuikkasi kiekon reppuun.

Jukurit ei antanut periksi, vaan sai päätöserässä hyvän kirivaihteen päälle ja pääsi kokeilemaan useampaan otteeseen myös ylivoimalla maalintekoa, mutta KalPan maalilla Stefanos Lekkas oli erinomainen.

Hienon ottelun pelasi myös Jukurien maalilla 22 kertaa kiekon eteen venynyt Evan Buitenhuis, joka nollasi päätöserässä muun muassa Andreas Okany´n läpiajon.

Jukurit loi hyviä paikkoja: kultakypärä Jesper Piitulainen pääsi pariin kertaan huippupaikoille, Jeremi Tammelan kauden avausmaali ei ollut kaukana ja upean ylivoimakuvion päätteeksi Topias Hynnisellä oli paikka tintata lättyä pussiin.

Jukurit ei paikkojaan käyttänyt ja KalPa vei pisteet maalein 0–2.

Pudotuspelitaistelussa edelleen tiukasti mukana oleva Jukurit pääsee hakemaan huomenna revanssia Kuopiossa.

Jukurit–KalPa 0–2 (0–1, 0–1, 0–0)

17.56 0–1 Ville Ruotsalainen (Tim Söderlund Leger, Patrick Curry) YV

35.51 0–2 Lasse Lappalainen (Ville Ruotsalainen, Patrick Curry)

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 46 28 2 3 13 91 1,98
2. KooKoo 45 23 7 1 14 84 1,87
3. Lukko 47 23 6 3 15 84 1,79
4. JYP 45 21 8 4 12 83 1,84
5. SaiPa 46 22 4 7 13 81 1,76
6. Ilves 47 21 7 4 15 81 1,72
7. KalPa 46 22 5 4 15 80 1,74
8. Ässät 47 21 6 3 17 78 1,66
9. HIFK 47 18 4 4 21 66 1,40
10. K-Espoo 46 15 4 7 20 60 1,30
11. Pelicans 45 13 7 6 19 59 1,31
12. TPS 48 12 7 8 21 58 1,21
13. HPK 46 12 6 8 20 56 1,22
14. Jukurit 45 14 3 6 22 54 1,20
15. Kärpät 47 13 5 5 24 54 1,15
16. Sport 45 9 1 9 26 38 0,84

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O