Pe 6.2. 18:30 VS.

Groteskin otteluraportti: Toisen erän jäähyt kostautuivat – Jukureille jälleen maalin tappio

Jukurit laittoi miljoonamiehistö HIFK:n ahtaalle, mutta kova taistelu ei tuonut kaivattuja pisteitä.

Mikkelin Jukurit laittoi pöytään jälleen kotiyleiön edessä armottoman taistelun ja laittoi HIFK:n tähtisikermän lujille. Palkintoa ei kuitenkaan sitkeälle puolustamiselle ja isolle koko joukkueen työmäärälle saatu.

Toisen erän jäähyt kostautuivat ja HIFK vei voiton Let´s Go Areenalla maalein 1–2. Se oli Jukureille jo kauden 16. maalin tappio ja neljäs putkeen.

Jukurit aloitti ottelun vahvasti ja oli ensimmäisessä erässä vieraita edellä. Jukurit avasi maalihanat ajassa 2.18, kun puolustaja Niilo Romppanen napautti kiekon ylänurkkaan Jiro Frilanderin ja uransa 100. Liiga-pisteensä keränneen Sakke Hämäläisen syötöistä.

Jukurit loi maalin jälkeen lisää uhkaa ja sai hyviä paikkoja aikaiseksi, mutta lisämaaleja ei kuitenkaan nähty.

Toisessa erässä peli sujui Jukurien suunnitelmien mukaan aina erän puoliväliin saakka, kunnes alkoi jäähysuma. Osa turhia, osa heppoisia ja osa täysin aiheellisia.

Toisen erän alussa pirteän ottelun pelannut Jukurien Jiro Frilander katkoi syötön tyylikkästi ja pääsi nokikkain HIFK-vahti Paavo Kohosen kanssa. Frilanderin kuti osui kuitenkin tolppaan.

HIFK tasoitti kamppailun kahden miehen ylivoimalla ajassa 32.51, kun tshekkitaituri Petr Kodytek napautti ranteella kiekon tarkasti pussukan pohjalle. Se antoi vieraille sytykettä ja HIFK painoikin tuon jälkeen peliä vahvasti kotijoukkueen päähän.

Olli Jokisen piiskaama HIFK siirtyi erän lopussa 1–2-johtoon Jukurien juuri tapettua jäähyn, kun Otto Somppi pyöräytti kiekon onnekkaastikin sisään. Kaikki lähti oman pään aloitustappiosta, jonka jälkeen hävittiin kaikki kamppailut.

Kolmanteen erään mentiin tasaisesti ja molemmilla oli omat tonttinsa maalintekoon. Jukurien maalilla Evan Buitenhuis oli loistava ja antoi kyllä torjunnoillaan isännille mahdollisuuden voittaa.

Jukurien parhaat paikat kolmannessa erässä tulivat Alberts Smitsille, Niko Korkolalle ja Jiro Frilanderille, mutta maaliin saakka kelpo kiristä huolimatta kiekkoa ei saatu ja HIFK:n jänne kesti.

Jukurien taistelu pudotuspelipaikasta jatkuu perjantaina Savon derbyllä KalPaa vastaan Let´s Go Areenalla.

Jukurit–HIFK 1–2 (1–0, 0–2, 0–0)

2.18 1–0 Niilo Romppanen (Jiro Frilander, Sakke Hämäläinen)

32.51 1–1 Petr Kodytek (Jori Lehterä, Kalle Ervasti) YV2

37.59 1–2 Otto Somppi (Panu Mieho, Lassi Vanhatalo)

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 45 28 2 3 12 91 2,02
2. JYP 44 21 8 3 12 82 1,86
3. Lukko 46 22 6 3 15 81 1,76
4. SaiPa 46 22 4 7 13 81 1,76
5. Ilves 46 21 7 4 14 81 1,76
6. KooKoo 43 21 7 1 14 78 1,81
7. KalPa 45 21 5 4 15 77 1,71
8. Ässät 45 20 6 3 16 75 1,67
9. HIFK 46 17 4 4 21 63 1,37
10. K-Espoo 46 15 4 7 20 60 1,30
11. Pelicans 44 13 7 6 18 59 1,34
12. TPS 47 12 7 8 20 58 1,23
13. Jukurit 44 14 3 6 21 54 1,23
14. HPK 45 12 5 8 20 54 1,20
15. Kärpät 45 12 5 5 23 51 1,13
16. Sport 45 9 1 9 26 38 0,84

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O