Groteskin otteluraportti: SaiPa tehokkaampi Mikkelin perjantai-illassa
Jukurit koki perjantaina itsenäisyyspäivän aattona kirvelevän 1–4-tappion Let´s Go Areenalla SaiPalle.
Mikkelin Jukurit ja viime kevään sensaatiojoukkue SaiPa iskivät yhteen perjantaina Let´s Go Areenalla, jossa nähtiin tasainen ja kiihkeä kamppailu sarjapisteistä. SaiPa oli juuri niin viheliäinen vastustaja kuin ennakkoon tiedettiin. Jukurit ei päässyt parhaimpaansa perjantaina, mutta iskemällä paikoista maalit kun se momentum oli, niin jotain olisi voitu saada mukaan.
Jukurit aloitti juhallisuuksien jälkeen kamppailun väkevästi ja oli pelin päällä avauserässä. SaiPa kuitenkin iski ottelun avausmaalin, kun ajassa 7.08 slovenialaisnuorukainen Anze Zezelj haistoi paikkansa ja punnersi läpiajoon viimeistellen puikoista 0–1-osuman.
Jukurit loi uhkaa toisessakin erässä riittävästi. Maestro Topias Hynninen ohjasi kertaalleen tolppaan ja hyvän hyökkäyspään rallin päätteeksi Alexander Ruuttu pääsi sivaltamaan loistotontilta. Jukurit loi ylivoimallakin muutaman erinomaisen tilanteen, kun Thomas Olsen pyssytti mielipaikaltaan vihaisesti. Maaleja ei kuitenkaan toisessa erässä nähty.
Toisessa erässä Jukurien puolustaja Juuso Arola taklattiin jäänpintaan rangaistuksen arvoisesti, mutta tilanteesta ei kuitenkaan videotarkastustenkaan jälkeen boksia tullut. Arola jätti kentän, eikä pystynyt palaamaan kaukaloon.
SaiPa käytti illan ensimmäisen ja ainoan ylivoimansa kolmannen erän alussa. Hyvin kyseenalaisen jäähyn saanut Connor Ford istui boksissa, kun SaiPa siirtyi 0–2-johtoon mikkeliläiskasvatin Henri Nikkasen iskettyä irtokiekko maalin edestä reppuun.
SaiPa lisäsi johtoaan erän puolivälissä, kun Otto Hokkanen ohjasi maalin edestä tilanteeksi 0–3. Jukurien ylivoima yski päätöserässä, eikä se saanut kunnon kirivaihdetta päälle.
Kuparisen se kuitenkin rikkoi, kun ajassa 55.11 puolustaja Niko Korkola latasi viivalta Jeremi Tammelan ja Alexander Ruuttun syötöistä kavennuksen.
SaiPa kesti Kari Piiroisen johdolla Jukurien loppurynnistyksen ja vei pisteet mukanaan. SaiPan Antti Kalapudas viimeisteli tyhjään nuottaan loppulukemat 1–4.
Jukurien kausi jatkuu tiistaina Porin Ässien vieraana.
Jukurit–SaiPa 1–4 (0–1, 0–0, 1–3)
07.08 0–1 Anze Zezelj
44.05 0–2 Henri Nikkanen (Otto Kivenmäki, Patrik Siikanen) YV
50.14 0–3 Otto Hokkanen (Patrik Siikanen, Janne Naukkarinen)
55.11 1–3 Niko Korkola (Jeremi Tammela, Alexander Ruuttu)
59.58 1–4 Antti Kalapudas TM


