Ti 30.12. 18:30 VS.

Groteskin otteluraportti: Piitulainen hiljensi Nordiksen – Jukurit voittoon jatkoaikatrillerissä

Mikkelin Jukurit nappasi maukkaan 3–2-jatkoaikavoiton lauantaina HIFK:n vieraana Nordiksella.

KUVA: RIKU LAUKKANEN

Mikkelin Jukurit palasi voittojen tielle nappaamalla upean 3–2-voiton jatkoajan jälkeen lauantaina HIFK:n vieraana Nordiksella. Jukurit katkaisi kuuden maalin tappion putkensa. Kaksi tärkeää pistettä maistuu ja minkä esityksen koko joukkue laittoi tiskiin vieraskiertueen viimeisessä ottelussa.

Jukureilla maalissa aloitti kauden ensimmäisen starttinsa saanut Markus Ruusu. Alku oli hänelle haastava, mutta minkä ottelun hän pelasikaan. Kiekot tarttuivat ja tekeminen varmaa.

HIFK aloitti vahvasti Lennart Petrellin paidanjäädytys-seremonioiden jälkeen. Se antoi kovan paineen alusta saakka ja Jukurit oli alkuun telineissä. HIFK saikin palkinnon energiselle startilleen, kun Jere Somervuori ohjasi ensimmäisellä minuutilla tilanteeksi 1–0 ja Kasper Lundell pyssytti erän puolivälissä 2–0-osuman.

Jukurit kavensi kamppailun ajassa 13.15, kun Oskari Remes ohjasi maalin edestä kiekon reppuun Niko Korkolan ja Eemeli Saaren syötöistä.

Toiseen erään Jukurit petrasi paljon ja vei toista 20-minuuttista. Jukurit tulikin kamppailussa tasoihin ajassa 31.41, kun jenkkisentteri Connor Ford viimeisteli tyylikkäästi 2–2-maalin Sakke Hämäläisen ja Topias Hynnisen syötöistä.

Kolmannessa erässä molemmilla oli omat maalipaikkansa ja hetkensä kääntää peli. Jukurien parhaat paikat tulivat Lari Heikkiselle ja Alexander Ruuttulle. HIFK:lta näkyvin hahmo oli kiistatta Jukuri-paidasta tuttu Daniel Mäkiaho.

Ratkaisua lähdettiin hakemaan jatkoajalta, jossa sankariksi nousi Jukuri-kippari Jesper Piitulainen. Connor Ford vapautti seuralegendan läpiajoon ja viimeistely oli tutun kliininen.

Jukurit jatkaa sijalla yhdeksän. Ero neljän sakkiin on nyt viisi pistettä. Heimo pelaa seuraavan kerran perjantaina 5. joulukuuta Let´s Go Areenalla SaiPaa vastaan.

HIFK–Jukurit 2–3 JA (2–1, 0–1, 0–0, 0–1)

0.53 1–0 Jere Somervuori (Tristan Ashbrook)

9.03 2–0 Kasper Lundell (Anttoni Uronen, Niklas Nykyri)

13.15 2–1 Oskari Remes (Niko Korkola, Eemeli Saari)

31.41 2–2 Connor Ford (Sakke Hämäläinen, Topias Hynninen)

62.22 2–3 Jesper Piitulainen (Connor Ford)

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 32 19 2 2 9 63 1,97
2. Lukko 32 17 3 1 11 58 1,81
3. JYP 30 16 4 2 8 58 1,93
4. SaiPa 32 16 3 4 9 58 1,81
5. KooKoo 33 15 6 1 11 58 1,76
6. Ässät 33 16 3 3 11 57 1,73
7. Ilves 31 13 4 3 11 50 1,61
8. TPS 34 10 6 6 12 48 1,41
9. KalPa 31 13 3 2 13 47 1,52
10. Pelicans 31 10 5 5 11 45 1,45
11. K-Espoo 34 11 3 5 15 44 1,29
12. Jukurit 33 11 3 4 15 43 1,30
13. HIFK 34 11 2 4 17 41 1,21
14. Kärpät 32 9 4 3 16 38 1,19
15. HPK 33 8 4 5 16 37 1,12
16. Sport 31 7 1 6 17 29 0,94

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O