Groteskin otteluraportti: Maalinteon tuska jatkui Kuopiossa
Jukurit on pelannut nyt kahdeksan erää tekemättä maalia. KalPa kuittasi Savon herruuden kaudella 2025–26.
Mikkelin Jukurit lähti nälkäisesti hakemaan revanssia lauantaina KalPan vieraana. Jukurit aloitti kamppailun hyvin ja ensimmäiseen kymppiin se sai luotua muutaman tontin: Oskari Remes pääsi riiston jälkeen nousun päätteeksi kokeilemaan hyvältä tontilta ja Aleks Haatanen esitteli Connor McDavid -tyyppisen spin-o-rama -tyyppisen rystylaukauksen.
KalPa siirtyi kuitenkin kamppailussa 1–0-johtoon, kun ajassa 10.28 puolustaja Ville Ruotsalainen laukoi hyökkäyspään aloitusvoiton jälkeen limpun sisään.
Jukurit otti lauantaina aivan liikaa jäähyjä voittaakseen jääkiekko-ottelua. KalPa vei erän loppupuoliskoa ja nakuttikin illan kolmannella ylivoimalla tilanteeksi 2–0, kun ruotsalaishyökkääjä Tim Söderlund Leger antoi näyttävän poikkisyötön ja Patrick Curry naulasi kiekon suoraan syötöstä reppuun.
Jukurien parhaat paikat tulivat alivoimalla kultakypärä Jesper Piitulaiselle ja erän lopulla Topias Hynnisellä oli useampikin huippuluokan tontti.
Toisen erän alku oli myös Jukureilta hyvä, mutta erän edetessä KalPa otti peliä haltuunsa ja vieraat joutuivat puolustamaan paljon. Jukurien Sakke Hämäläinen ja Jiro Frilander pääsivät kokeilemaan hyvistä paikoista, mutta ilman tulosta.
Toisen erän puolivälissä Jukureilla oli vahva jakso, kun se sai pidempiä hyökkäyksiä KalPan päähän. Paras tilaisuus tuli Jeremi Tammelan tarjoilusta Verneri Ahoselle, joka kuitenkin menetti tasapainonsa juuri ratkaisevalla hetkellä.
Toisen erän loppu oli KalPan hallintaa ja isännät olivat lähempänä maalintekoa. Puolustaja Ville Ruotsalainen kiskaisi kertaalleen tolppaan.
Päätöserässäkin Jukurit laittoi KalPan loppuun saakka ahtaalle, mutta jäähyt tekivät kiristä vaikeamman. Jukurit pelasi hyvää alivoimaa ja haki vastaavasti vimmatusti onnistumisia hyökkäyspäässä, mutta viimeistely oli tervanjuontia eikä rouva fortunakaan ollut puolella.
KalPan maalilla Talyn Boyko kirjautti 24 torjuntaa ja otti uransa ensimmäisen nollapelinsä Liigassa. Jukurien maalilla Evan Buitenhuis oli jälleen kerran mieletön ja pysäytti 27 kiekkoa.
Jukureilla on nyt matkaa pudotuspelipaikkaan viisi pistettä. Taistelu pudotuspelipaikasta jatkuu ensi keskiviikkona vierasottelulla Kiekko-Espoota vastaan.
KalPa–Jukurit 2–0 (2–0, 0–0, 0–0)
10.28 1–0 Ville Ruotsalainen (Joona Saarelainen)
16.06 2–0 Patrick Curry (Tim Söderlund Leger, Ville Ruotsalainen) YV


