Pe 26.10. 18:30 VS.

ENNAKKO: KeuPa HT saapuu ensimmäistä kertaa Mikkeliin

Jukurit kohtaa perjantaina KeuPa HT:n. Kuva: Petri Lyytikäinen / Pietu's Photo
Jukurit kohtaa perjantaina KeuPa HT:n. Kuva: Petri Lyytikäinen / Pietu's Photo
Ville Niemisen luotsaama KeuPa HT saapuu perjantaina Mikkeliin ensimmäistä kertaa kuluvalla kaudella.

Jukureiden matka jatkuu jälleen kotihallissa perjantaina. Viikonlopun kynnyksellä vastassa on joukkue, jonka Jukurit on kohdannut kahdesti vieraissa, mutta ei vielä kertaakaan kotona kuluvan kauden aikana.

Joukkueiden voitot ovat tasan kahden Keuruulla pelatun kohtaamisen jälkeen, sillä KeuPa voitti kauden ensimmäisen mittelön syyskuussa 4-2 ja lokakuun puolivälissä Jukurit haki kolme pistettä matkaansa lukemin 1-2.

Jukurit on jälleen voittoputkessa, sillä kolme edellistä ottelua on päättynyt viikinkiryhmän juhliin. Jukurit on viimeksi hävinnyt kotihallissaan Jokipojille 16.10. voittolaukauksilla ja kokonaan ilman pisteitä joukkue on jäänyt kotiyleisönsä edessä 3.10., kun Hermes haki kolmen pisteen voiton Mikkelistä maalein 2-4.

KeuPa pitää sarjassa sijaa 9., Jukureiden keikkuessa kärkisijalla, kymmenen pistettä Hokkia edellä. Keuruulaisjoukkue taistelee tosissaan pudotuspelipaikasta ja matkaa edellä oleviin TUTOon ja Hermekseen on niin ikään kymmenen pisteen verran.

KeuPa on pelannut neljä ottelua vuodenvaihteen jälkeen. Kolmen pisteen voiton joukkue nappasi kotonaan Jokipojilta, kärsi jatkoaikatappiot TUTOlle ja RoKille ja Hermekselle KeuPa hävisi 5-4 keskiviikkona Kokkolassa pelatussa ottelussa.

Nippelitieto:

KeuPa HT:n vastuuvalmentajana toimiva Ville Nieminen toimii kaudella 2016–2017 Jukureiden liigajoukkueen valmennustiimissä.

Seuraa heitä:

Jukurit #23 Niko Laakkonen
Kovaa työtä kentällä tekevä Laakkonen tunnetaan tunnollisena harjoittelijana ja pelaajana, joka pelaa tilanteet aina loppuun asti. ”Lakun” tehot 29 ottelusta ovat 7+14=21.

KeuPa HT #27 Riku Pitkänen
Viime kaudella Jukureissa ihastuttanut 24-vuotias, oikealta puolelta laukova hyökkääjä on pelannut KeuPan paidassa tällä kaudella 33 ottelua tehoin 5+11=16.

Jukurit – KeuPa HT perjantaina Kalevankankaan jäähallissa klo 18.30. Saavuthan ajoissa, ovet avataan jo klo 17.30. Nopean sisäänpääsyn varmistat hankkimalla lippusi etukäteen täältä. Lämpimästi tervetuloa perjantai-illan kiekkohuumaan! Otteluisäntänä Savcor Oy.