ENNAKKO: Jukurit saunottaa HPK:ta!

Koko Etelä-Savon yhteinen taistelu pudotuspeleistä jatkuu.

Mikkelin Jukurit isännöi Hämeenlinnan Pallokerhoa Ikioma Areenan lauantaisaunassa. Klo 17 käynnistyvän ottelun lähtökohdat ovat kevään kunniaksi äärimmäisen mielenkiintoiset, nousihan Jukurit torstain Ässät-voiton jälkeen pudotuspelialueelle kymmenennelle sijalle.

Jukurien kokoonpanoon ei ole tehty ainuttakaan muutosta edellisen ottelun jälkeen. Viikinkiheimon kunnia lepää siis voittavan joukkueen harteilla.

Kultakypärä nähdään puolestaan tänään jälleen Zach Budishin päässä. Budishin 34 tehopistettä ovat nostaneet jenkkihyökkääjän myös koko Liigan toiseksi tehokkaimmaksi ulkomaalaispelaajaksi.

Jukurit ja HPK kohtaavat neljännen kerran kuluvalla kaudella. HPK:lla on yhtä monta voittoa muistijälkenä illan otteluun.

- Isoista pisteistä pelataan jälleen kerran ja mikä parasta, Ikioma Areenalla. Tänään tarvitaan taistelua ja tehokkuutta maalipaikoissa. Uskon, että sitä kautta tapellaan kolmesta pisteestä, pohtii edellisessä ottelussa 1+2-tehot leiponut hyökkääjä Henrik Koivisto.

Mikäli sinulta puuttuu vielä lippu lauantaisaunasta, pääset ostoksille Jukurit Shopilla tai osoitteessa www.nettilippu.fi.

Muistathan myös sen, että mikäli saavut otteluun hiihtämällä - pääset ilmaiseksi seisomakatsomoon!

Rantakoneen Alkulämpöpaketti katsottavissa tuttuun tapaan tuosta alapuolelta!