ENNAKKO: Iskun aika Tampereen illassa

Ilves ja Jukurit kohtaavat isossa ottelussa.

Mikkelin Jukurien Liiga-viikko päättyy tänään Tampereen Hakametsässä Ilvestä vastaan. Illan ottelun tärkeys ja merkitys kummallekin joukkueelle käy selväksi sarjataulukkoa tarkastelemalla. Jukurit on pisteen edellä tamperelaisryhmää ja kummankin joukkueen katse on paikassa auringossa - eli kevään pudotuspeleissä.

Illan kohtaaminen on joukkueiden neljäs kuluvalla kaudella. Jukurit on voittanut peleistä yhden, Ilves kaksi. Mikkeliläisten kolmen pisteen ilakointi tapahtui edellisessä kohtaamisessa Tampereella.

Jukurien kokoonpanosta puuttuvat HIFK-ottelun tapaan puolustajat Miika Koivisto sekä Keni Karalahti. Koivisto on Suomen A-maajoukkueen palveluksessa ja Karalahti potee edelleen ylävartalovammaansa.

Sen sijaan HIFK-ottelun kesken jättänyt Topi Nättinen on toipunut saamastaan tällistä täyteen pelikuntoon.

- Testit tehtiin ja mies on täydessä pelikunnossa. Illan kantavana teemana on tehojen löytäminen maalipaikoissa. Jätetään turha puristaminen pois ja isketään kiekot sisään. Siitähän se on loppujen lopuksi kiinni, linjaa Nättinen.

- Kummallakin joukkueella on identtinen lähtökohta illan peliin. Se kumpi joukkueista pystyy käsittelemään tilanteen vastustajaa paremmin, on vahvoilla. Kaikki laitetaan likoon ja halutaan tehokkuutta maalipaikkoihin, kuuluu puolestaan jukurivalmentaja Juuso Hahlin käsky iltaan.

Tuosta alapuolelta pääset lataamaan itsesi Rantakoneen tarjoamilla Alkulämmöillä!