To 22.1. 18:30 VS.

TIEDOTE: Risto Dufva ja Ville Nieminen Liiga-Jukureiden valmentajiksi

Mikkelin Jukurit on nimittänyt Liiga-Jukureiden valmentajiksi Risto Dufvan ja Ville Niemisen.

​Risto Dufva siirtyy keväällä 2016 Rauman Lukosta Jukureiden päävalmentajaksi kolmen vuoden sopimuksella. Dufvan valmentajapariksi tulee kiekkolegenda Ville Nieminen, joka valmentaa tällä kaudella Mestiksessä KeuPa HT:ta. Niemisen sopimus on kaksivuotinen, sisältäen jatko-option. Myös Nieminen aloittaa tehtävässään keväällä.


– Jukurit ja Liiga on yhdistelmänä minulle tulevaisuudessa henkilökohtaisesti sellainen haaste, että en voinut olla siihen tarttumatta. Toiminta Mikkelissä on osoittanut, että kun oikeilla ihmisillä jatketaan tämän kehityksen vahvistamista, niin Jukurit tulee tuomaan Liigaan muutakin kuin yhden joukkueen lisää, Dufva kertoo tulevasta haasteesta.


– Liiga on sarjataso ja haaste, jota valmentajapolullani haluan luonnollisestikin tavoitella. Jos polku peliuralta Mestis-valmentajaksi oli suuri hyppäys, niin on tämäkin eli vauhdilla mennään. Ratkaisu oli osaltani kuitenkin helppo, sillä Mikkelissä on hyvä suunnitelma ja työtä tullaan tekemään hyvässä organisaatiossa. Tästä oli helppo innostua, lisää Nieminen.


– Meillä on selkeä suunnitelma Liigaa kohden, mistä saimme hyvää palautetta myös linsenssitoimikunnalta. Nyt julkaisemamme valmentajat ovat keskeinen osa suunnitelmaa, mutta eivät toki ainoat. Suunnitelmaa toteutamme johdonmukaisesti vaihe vaiheelta. Nyt käynnistynyt Mestis-kausi on keskeisessä roolissa osana valmistautumistamme. Tulevaisuuden valmentajaratkaisuiden julkistaminen tässä vaiheessa antaa kaikille osapuolille työrauhan keskittyä tämän hetken haasteisiin, Jukureiden toimitusjohtaja Harri Tammiruusu tiivistää.


Dufva toimi Jukureiden päävalmentajana ensimmäisen kerran kaudella 1998–1999 ja omaa pitkän Jukuri-taustan. Nieminen puolestaan aloitti valmentajanuransa peliuransa päätyttyä keväällä 2015.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 39 24 2 2 11 78 2,00
2. SaiPa 41 20 4 5 12 73 1,78
3. Lukko 39 20 5 2 12 72 1,85
4. JYP 38 19 6 2 11 71 1,87
5. KooKoo 39 18 7 1 13 69 1,77
6. KalPa 39 19 4 2 14 67 1,72
7. Ilves 40 17 6 4 13 67 1,68
8. Ässät 39 18 4 3 14 65 1,67
9. K-Espoo 41 14 3 6 18 54 1,32
10. HIFK 40 15 2 4 19 53 1,33
11. HPK 41 12 4 7 18 51 1,24
12. TPS 40 11 6 6 17 51 1,28
13. Jukurit 38 13 3 5 17 50 1,32
14. Kärpät 41 11 5 4 21 47 1,15
15. Pelicans 38 10 5 6 17 46 1,21
16. Sport 39 8 1 8 22 34 0,87

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O