TIEDOTE: Jukurit valmistautuu tulevaan

Jukurit on 2000-luvun menestynein seura Mestiksessä. Kuukausi sitten ratkennut, järjestyksessään kuudes mestaruus antoi seuralle mahdollisuuden hakea Liigapaikkaa kaudelle 2016 – 2017.

Jukureiden taustalla on pitkäjänteinen kehitystyö hallituksen ja omistajien toimesta. Urheilullinen menestys, organisaatioon panostaminen sekä olosuhteiden parantuminen ovat merkkejä suunnitelmallisesta työstä.

Viimeisen kolmen kauden aikana Jukureista on ponnistanut pelaajia Liigaan miltei joukkueellinen. Tulevaan kauteen lähdetään työnimellä ”toiminnan kehittäminen” ja ”Liigaan valmistautuminen”, vaikka varsinaista päätöstä liiganoususta ei ole vielä tehty Liigan puolelta. Urheilupuolen osalta teemat tarkoittavat valmennustoiminnan ja eritoten pelaajien yhä voimakkaampaa kehittämistä. Tulevaan joukkueeseen haetaan pelaajia, joilla on jokin näkymä pelata Liigassa 1-3 vuoden jänteellä ja nimenomaan Jukureiden riveissä. Pelaajahankinnoissa painottuu itsensä kehittämisen tarve ja pelaajana kasvamisen potentiaali.

Tulevalla kaudella on tavoitteena panostaa myös maalivahti- ja videovalmennukseen. Tässäkin lähtökohtana on toiminnan vieminen seuraavalle tasolle, pelaajien yksilölähtöinen kehittäminen sekä resurssien ja tuen tarjoaminen myös junioripuolelle.

Mestaruuteen päättynyt kausi pysyi budjetoidussa urheilutoimen kulujen osalta. Kustannuksia onnistuttiin leikkaamaan edellisestä kaudesta miltei 100 000 euroa. Mestiksen vallitsevan kilpailutilanteen ja Suomen yleisen taloustilanteen vuoksi Jukurit tulee pienentämään pelaajabudjettiaan 15 – 20 % tulevan kauden osalta. Yhtenä tavoitteena on tehdä kaudesta taloudellisesti mahdollisimman positiivinen tulos. Kustannusleikkauksista huolimatta Jukurit on ensi kaudellakin uskottava, kilpailullinen ja voittava joukkue.

Urheilujohtajan ja valmentajien määräaikaiset sopimukset loppuvat kauden 2015 – 2016 jälkeen.

Kolme kautta Jukureiden urheilujohtajana toiminut Tommi Kerttula (40) ei jatka seurassa tulevan kauden jälkeen. Kerttula halusi itse tuoda asian julkisuuteen jo nyt selventääkseen pelaajille, pelaajien agenteille sekä valmentajille Jukureiden tulevaisuuden muutoksia.

– Rekrytoijana tunnen vastuuni pelaajien ja valmentajien tulevaisuutta koskevista päätöksistä ja siksi heidän on hyvä tietää muutoksista hyvissä ajoin. Avoimuus on tärkeää muutosprosessissa.

– Päätös perustuu henkilökohtaisiin syihin ja se on alkuperäisen suunnitelman mukainen, kommentoi Tommi Kerttula.

Valmennuksen osalta seura odottaa lisenssipäätöstä ennen tulevia valmentajaneuvotteluita.

Jukurit tulee tiedottamaan uusista pelaajasopimuksista vielä tällä viikolla.


Lisätietoja:
Tommi Kerttula
044 270 0111
Urheilujohtaja
Jukurit HC Oy

Jukka Toivakka
050 2693
Hallituksen Puheenjohtaja
Jukurit HC Oy