Ti 18.12. 18:30 VS.

Jääkiekon SM-liiga Oy:n tiedote sarjanousuun liittyen

Lisenssijärjestelmä avaa Liiga-paikkamahdollisuuden nopealla tahdilla jopa kahdelle joukkueelle

Lähde: Jääkiekon SM-Liiga Oy

Lisenssijärjestelmä avaa Liiga-paikkamahdollisuuden nopealla tahdilla jopa kahdelle joukkueelle

Jääkiekon SM-liigan ja Suomen Jääkiekkoliiton aiemmin sopima sarjajärjestelmäuudistus käynnistyy jo tulevalle kaudelle. Uusitun sarjajärjestelmän mukaisesti jo kauden 2013-2014 Mestiksen voittajalla on mahdollisuus anoa Liiga-paikkaa kaudelle 2015-2016.

Kuluvan kauden Mestiksen voittajalla on mahdollisuus Liiga-paikkaan kaudelle 2015-2016. Urheilullisen menestyksen ohella on täytettävä tietyt taloudelliset ja olosuhteisiin liittyvät vaatimukset. Näiden lisäksi on pystyttävä tuottamaan kilpailukykyinen omien junioreiden kehitysohjelma, jotta lisenssi voidaan myöntää.

Sarjajärjestelmäuudistuksen yhteydessä sovittiin myös mahdollisuudesta myöntää yksi ylimääräinen lisenssi nopeutetulla aikataululla jo kaudelle 2014-2015.

Liigan osakkaat ja SJL päättivät lisäksi myöntää yhden liigalisenssin jo tulevalle kaudelle. Ensi kauden Liiga-paikkaa anoneiden joukkueiden arviointia varten asetettu lisenssitoimikunta on perehtynyt hakijoiden luovuttamaan aineistoon ja sen perusteella päättänyt myöntää nopeutettuna nousuna Liigalisenssin Vaasan Sportille jo kaudelle 2014-2015. Sen lisäksi, että Sport on osoittanut useana vuonna kuuluvansa Mestiksen kirkkaampaan kärkeen pelillisestikin, pystyi sen organisaatio esittämään Lisenssitoimikunnan arvion mukaan vahvimman toimintasuunnitelman ja uskottavan taloudellisen tuen.

Lisenssitoimikunta tarkasteli nopeutetun nousun osalta erityisesti mm. seuraavia seikkoja:

  • Talousmittareita ja tasetta
  • Liiketoimintaa ja liikevaihtoa
  • Seuran junioritoimintaa sekä yhteistyötä emoseuran ja junioriorganisaation välillä
  • Olosuhteita ja niiden kehittämissuunnitelmia
  • Liiketoimintasuunnitelmaa
  • Seuran organisaatiota ja resursseja
  • Muita erityispiirteitä seuroittain

Liigan osakkaat ja seurajoukkueiden johto toivottavat yksimielisesti Vaasan Sportin tervetulleeksi Liigaan.

Liigalla on meneillään useita hankkeita toiminnan kehittämiseksi ja aseman vahvistamiseksi kovenevassa kilpailukentässä. Eräs keskeinen tavoite on pystyä kasvattamaan katsojalukuja ja toimia taloudellisesti kannattavammin nykytilaan verrattuna. Tämä puoltaa uusien, kriteerit täyttävien, joukkueiden nostamista sarjaan myös jatkossa. Urheilullisella menestyksellä on aina suuri merkitys Liiga-paikkaa anottaessa, mutta painoa on merkittävästi myös muilla seikoilla. Tarkastelussa korostuu seurojen näkymä pitkäjänteisestä toiminnan kehittämisestä ja kyvystä sitoutua Liigan yhteisiin hankkeisiin, taloudellista vakautta unohtamatta.

14. joukkueen nostamista Liigaan jo kaudelle 2014-2015 puoltaa lisäksi Liigan uudistumishalukkuus ja yhden joukkueen poistuminen sarjasta kuluvan kauden jälkeen. Uuden joukkueen esiintyminen Liigassa tuo varmasti lisää valovoimaa ja uusia kannattajia Liigan pariin. Vaasan Sportin esittämien suunnitelmien perusteella voimme uskoa siihen, että saamme joukkoomme sekä urheilullisesti että taloudellisesti kilpailukykyisen organisaation - vahvistuksen Liigaan.

Liiga ja liitto uskovat, että lisenssijärjestelmään siirtyminen on merkittävä askel Liigan, Mestiksen ja kaikkien niissä pelaavien seurojen kehitystyössä.