Ke 11.11. 18:30 VS.

UUTINEN: Turtiainen jatkaa Jukureissa

Joukkueen rakennus sarja-avausta kohti sujuu suunnitelman mukaisesti, kun Jaakko Turtiainen liittyy joukkueeseen.

Jaakko Turtiainen nähdään myös kaudella 2015–2016 Jukureiden paidassa.
Kuva: Petri Lyytikäinen

Joukkueen rakennus sarja-avausta kohti sujuu suunnitelman mukaisesti, kun Jaakko Turtiainen liittyy joukkueeseen.

Hyökkääjä Jaakko Turtiainen, 24, ja Jukurit ovat solmineet jatkosopimuksen. Turtiainen liittyi Jukureihin keväällä 2014 ja on voittanut seurassa Mestiskullan ja -hopean. Mestaruusjoukkueen isoksi kulmapalaksi kasvanut hyökkääjä pelasi Jukureiden jokaisessa pelissä viime kaudella. Runkosarjassa syntyi 56 ottelussa tehopisteet 7+16 ja 13 pudotuspeliottelussa tehopisteet 2+2.

– Jaakon arvoa ei mitata pelkillä tehopisteillä. Valmennuksen ylläpitämissä tilastoissa, jotka liittyvät pelin sisäisiin voittaviin asioihin, Turtiainen oli viime kauden kärkipelaajamme. Hän pystyy tekemään kanssapelaajistaan parempia, kommentoi urheilujohtaja Tommi Kerttula.

– Onneksi saatiin sitkeä taistelija, esimerkillinen kamppailija, vahva kiekon riistäjä ja ennen kaikkea hieno persoona vahvistamaan ryhmäämme, jatkaa Kerttula.

Urallaan Turtiainen on edustanut Suomea 20- ja 18-vuotiaiden MM-kisoissa. Hän on pelannut 111 Liiga- ja 104 Mestis-ottelua.

Jukureilla on tällä hetkellä sopimus 24 pelaajan kanssa, joista 15 on hyökkääjiä. Etsinnässä on vielä puolustaja.

Jukureiden seuraava harjoitusottelu pelataan Kangasniemellä torstaina 3.9.2015. Ottelu JYP-Akatemiaa vastaan alkaa klo 18.30, tervetuloa!

Sopimustilanne 31.8.2015:

Maalivahdit:
#1 Mika Norja
#30 Juhana Aho

Puolustajat:
#2 Teemu Suhonen
#3 Sami Jekunen
#5 Samuli Piipponen
#6 Ilkka Vaarasuo
#10 Marko Kauppinen
#20 Vilho Virmavirta
#36 Jarno Pavén

Hyökkääjät:
#8 Eljas Suoknuuti
#9 Jaakko Turtiainen
#11 Roope Ranta
#12 Atte Mäkinen
#13 Erno Ripatti
#15 Pentti Nöyränen
#16 Teemu Henritius
#17 Frank Gymer
#18 Miro Mäkinen
#19 Joonas Sammalmaa
#23 Niko Laakkonen
#25 Joonas Kalliola
#26 Oula Palve
#28 Timo Hiltunen
#29 Teemu Turunen
#xx Tatu Vihavainen (Jukurit Ajr) harjoitusringissä

Lisätietoja:

Tommi Kerttula
urheilujohtaja
Jukurit HC Oy
044 270 0111

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 19 11 3 1 4 40 2,11
2. Ilves 20 10 3 1 6 37 1,85
3. Jukurit 20 9 4 1 6 36 1,80
4. JYP 17 10 2 1 4 35 2,06
5. Ässät 20 10 1 2 7 34 1,70
6. SaiPa 18 9 3 1 5 34 1,89
7. Kärpät 20 7 4 4 5 33 1,65
8. TPS 19 9 1 2 7 31 1,63
9. K-Espoo 20 8 2 3 7 31 1,55
10. Tappara 19 7 2 3 7 28 1,47
11. HIFK 19 7 1 4 7 27 1,42
12. KalPa 18 8 0 1 9 25 1,39
13. Pelicans 17 7 1 1 8 24 1,41
14. HPK 20 6 3 0 11 24 1,20
15. Sport 18 5 1 2 10 19 1,06
16. Jokerit 18 3 1 4 10 15 0,83
17. KooKoo 20 2 1 2 15 10 0,50

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O