Toivosen ja Jukurien tiet eroavat
Maalivahti Juha Toivonen ei jatka Jukureissa. Jukurit ja Toivonen tekivät joulukuussa loppukauden mittaisen sopimuksen johon sisältyi kuukauden koeaika.
Juha Toivonen. Kuva: Petri Lyytikäinen
Maalivahti Juha Toivonen ei jatka Jukureissa. Jukurit ja Toivonen tekivät joulukuussa loppukauden mittaisen sopimuksen johon sisältyi kuukauden koeaika.
- Kiitän mahdollisuudesta, jonka Jukurit antoi. Koen, että en päässyt siihen kuntoon, jonka olin itse itselleni asettanut, kommentoi Toivonen.
KalPasta Jukureihin siirtynyt pelaaja on kamppaillut viime vuodet vammojen kanssa. Vamma vaati leikkausoperaation viime keväänä. Pelaajan toipuminen on mennyt hyvin. Harjoittelua on kovennettu koko ajan, mutta vasta pelit paljastivat rasituksen tuomat oireet.
- Vammojen toipumisia ei voi koskaan tietää varmuudella, mutta nyt koimme, että aika loppuu kesken, kommentoi urheilujohtaja Tommi Kerttula.
Kerttulan mukaan osapuolet ovat sopineet, että Toivosen ja Jukurien yhteistyö päättyy tänään.
Aiemmin päivällä Jukurit tiedotti, että maalivahti Petteri Similä ei jatka joukkueessa. Urheilujohtajan mukaan on sattumaa, että organisaatio on ilmoittanut saman päivän aikana kahden maalivahdin pois lähtemisestä.
- Nämä olivat kaksi erillistä tapausta, ja eivät siten liity toisiinsa, kommentoi Kerttula.
Jukurit etsii uutta maalivahtia pelaajamarkkinoilta.