Pe 8.8. 19:30 VS.

Pelaajauutisia

Jukurien maalivahtiosastolle tulee muutoksia lauantain otteluun. Petteri Similä on poissa henkilökohtaisten syiden vuoksi ja hänen tuuraajansa saapuu HPK:sta.

Jukurit kohtaa lauantain kärkikamppailussa Vaasan Sportin. Kotijoukkueen maalivahtiosastolle tulee pieni muutos. Petteri Similä on poissa kokoonpanosta henkilökohtaisten syiden vuoksi. Hänen tilalleen tulee Timo Niemi (21 v.) HPK:sta.

- Niemi tulee lyhyellä varoitusajalla ja harjoittelee perjantaina meidän mukana, katsotaan rauhassa tämä ilta miten mennään kokoonpanon suhteen, kertoo päävalmentaja Jarno Pikkarainen.

Niemi on tuttu pelaaja Jukureille. Hän nousi viime kaudella Jokipoikien ykkösmaalivahdiksi ja auttoi joukkueen voittoon puolivälierissä Sportia vastaan. Niemi pelasi hyvin myös välierissä Jukureita vastaan. Tällä kaudella hän on käynyt pelaamassa myös SaPKossa.

Nuorta intohimoa ja historian havinaa
Kalevankankaalla vietetään lauantaina todellista jääkiekkopäivää. A-nuoret kohtaavat Mestis-karsinta ottelussaan sarjassa toisena olevan K-Vantaan klo 12.30 alkaen. Nuoret sarvipäät ovat sarjassa sijalla kuusi. Otteluun on vapaa pääsy.

Jukuri-legendat esittäytyvät omassa ottelussaan klo 15.00. Legendojen otteluun pääsee Jukurit - Sport -ottelulipulla tai kausikortilla.

Mestiksen kärkiottelu Jukurit - Sport klo 17.00 alkaen.

Ilta jatkuu muutenkin legendojen merkeissä Mestis-ottelun jälkeen. Legendoista ja lauantai-illan ohjelmasta voit lukea lisää täältä verkkosivuiltamme.




 

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 60 32 6 4 18 112 1,87
2. Ilves 60 32 4 7 17 111 1,85
3. KalPa 60 29 7 6 18 107 1,78
4. HIFK 60 27 9 8 16 107 1,78
5. SaiPa 60 30 6 4 20 106 1,77
6. KooKoo 60 23 13 4 20 99 1,65
7. Ässät 60 26 4 9 21 95 1,58
8. K-Espoo 60 20 10 11 19 91 1,52
9. Tappara 60 24 6 6 24 90 1,50
10. HPK 60 21 5 10 24 83 1,38
11. Sport 60 17 9 14 20 83 1,38
12. TPS 60 18 9 7 26 79 1,32
13. Kärpät 60 19 7 6 28 77 1,28
14. JYP 60 19 6 7 28 76 1,27
15. Pelicans 60 20 4 7 29 75 1,25
16. Jukurit 60 12 6 1 41 49 0,82

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O