La 15.9. 17:00 VS.

Voitto valui käsistä loppuminuuteilla

Jukurit ja TuTo tarjosivat heti kauden avausottelussa viihdettä koko rahan edestä. Voitto lipui viikinkipaitojen käsistä ikävästi aivan loppuhetkillä.

Teemu Turunen ja Iivo Hokkanen. Kuva: Petri Lyytikäinen

Mestis-kausi 2014-2015 lyötiin käyntiin keskiviikkona, kun Jukurien vieraaksi Kalevankankaalle saapui TUTO Turusta. Kaksi sarjan kärkipäähän povattua joukkuetta kohtasivat heti kauden alkajaisiksi.

Jukurien osalta kausi sai vauhdikkaan alun. Ottelua oli pelattu kuusi minuuttia, kun ensimmäistä sarjaotteluaan sarvipäissä pelannut ranskalaishyökkääjä Anthony Guttig karkasi suoraan jäähyaitiosta hyökkäykseen ja viimeisteli komeasti vanhanaikaisella Jukurit johtoon.

Ensimmäinen erä oli kotijoukkueelta pirteä. Hyvistä yrityksistä huolimatta loppuhetken tolppaosumaa lähemmäksi maalia kiekkoa ei saatu. 

- Tiedettiin että vaatimustaso kovenee syksyn aiemmista peleistä, kun vastassa on kova joukkue ja pelataan sarjapisteistä. Hyvin joukkue siihen vaatimustasoon heti alusta alkae vastasikin, päävalmentaja Antti Pennanen kehui.

Toisen erän alussa Jukurit joutui alivoimalle. Vierasjoukkue käytti mahdollisuutensa hyödykseen, kun kokenut konkari Timo Pärssinen napautti turkulaiset tasoihin.

Sinikeltaisten vastaus tuli nopeasti. Edellisestä ehti kulua vain puoli minuuttia, kun Roy Pihlström vei Jukurit-uransa ensimmäisellä maalilla isännät taas johtoon. Vielä erän lopussa Jarno Paven lämäsi siniviivasta Jukurit kahden maalin johtoon.

Synkkä minuutti kääntää ottelun

Myös ottelun kolmas erä kulki pitkään hyvin Jukurien hallussa. Vaikka TuTo saikin hyvin otetta pelistä, mutta Ronan Quemener piti vielä maalinsa puhtaana.

- Teemat otteluun olivat aktiivisuus ja hyvä hyökkäyspeli. Niissä sekä kaksinkamppailuissa onnistuttiin hyvin 57 minuuttia, Pennanen kertoi.

Muutama minuutti ennen loppua alkoi tapahtua. Jukurit joutui kahden miehen alivoimalle, ja kun vierasjoukkue pelasi vielä ilman maalivahtia, turkulaisilla oli kolmen miehen ylivoima. Se tuottikin tulosta, kun Aki Keinänen kavensi ottelun.

Minuutin kuluttua painajainen kävi toteen, kun Pärssinen toi illan toisellaan TuTon tasoihin, ja edessä oli jatkoaika.

Jatkoajalla kiekko liikkui vauhdikkaasti päästä toiseen, mutta maaleja ei viisiminuuttisen aikana nähty. Voittomaalikilpailussa ainoastaan vierasjoukkueen Keinänen ja Miikka Tuomainen onnostuivat, ja näin pisteet matkasivat Turkuun.

- Jänne ei vaan meillä kestänyt loppuun asti. Parempi joukkue vei ansaitusti pisteet, Pennanen päätti.

Jukurien ottelut jatkuvat perjantaina Kajaanissa Hokin vieraana. Ottelu näytetään Viikinkiravintolassa kello 18:30 alkaen, tervetuloa jännittämään!