Pe 8.8. 19:30 VS.

Viimeisessä harjoitusottelussa kamppaillaan Savon herruudesta

Jukurit ja SaPKo kohtaavat Kalevankankaalla toista kertaa tämän kauden harjoitusotteluissa.

Jukurit kohtaa viimeisessä harjoitusottelussaan keskiviikkona paikallisvastustajan, kun SaPKo saapuu vierailulle Kalevankankaalle.

Kauden ensimmäinen harjoitusottelu pelattiin Rantasalmen jäähallin pienessä kaukalossa, josta Jukurit poistui voittajana lukemin 0-2. Tuolloin maalinteossa onnistuivat Jaakko Turtiainen ja Jani Forsström.

SaPKon joukkueesta löytyy mikkeliläisyleisölle tuttu pelaaja, sillä viimekaudella Jukureita edustanut maalivahti Petteri Similä kantaa nykyisin pässipaitaa.

Jukureiden harjoitusottelut ovat sujuneet hyvin, sillä viikinkipaidat ovat kärsineet ainoastaan kaksi tappiota Kouvolan KooKoolle. Sen sijaan sekä JYP-Akatemiaa ja SKA Kareliaa vastaan on pelattu yhteensä neljä ottelua, joista jokainen on päättynyt Jukureiden voittoon. Maaliero seitsemästä harjoitusottelusta onkin komea 24-12.

Viikinkilauma viilettää kolmen ottelun voittoputkessa. Jyväskylässä JYP-Akatemia kaatui luvuin 2-5 ja Imatralla SKA Karelia koki kaksi kertaa tappion Jukureille maalein 3-4 ja 3-5.

Keskiviikkona 3.9 pelattava kotiottelu on viimeinen harjoitusottelu ennen runkosarjaotteluita, mitkä alkavat 10. syyskuuta kotiottelulla TuToa vastaan.

Kiekko tippuu jäähän Kalevankankaalla klo 18.30 ja ovet avataan jo tuntia aikaisemmin! Liput otteluun vain 5€, tervetuloa!

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 60 32 6 4 18 112 1,87
2. Ilves 60 32 4 7 17 111 1,85
3. KalPa 60 29 7 6 18 107 1,78
4. HIFK 60 27 9 8 16 107 1,78
5. SaiPa 60 30 6 4 20 106 1,77
6. KooKoo 60 23 13 4 20 99 1,65
7. Ässät 60 26 4 9 21 95 1,58
8. K-Espoo 60 20 10 11 19 91 1,52
9. Tappara 60 24 6 6 24 90 1,50
10. HPK 60 21 5 10 24 83 1,38
11. Sport 60 17 9 14 20 83 1,38
12. TPS 60 18 9 7 26 79 1,32
13. Kärpät 60 19 7 6 28 77 1,28
14. JYP 60 19 6 7 28 76 1,27
15. Pelicans 60 20 4 7 29 75 1,25
16. Jukurit 60 12 6 1 41 49 0,82

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O