Toivonen maaliin Peliittoja vastaan

Heinolan Peliitat on ollut tällä kaudella hankala vastustaja Jukureille. Keskiviikon Mestis-kierroksella viikinkipaidoille tarjotaan paikkaa tämän taian murtamiseen. Juha Toivonen tekee ensiesiintymisen Jukurien maalilla.

Jukurien maalilla nähdään Juha Toivonen. Takana huoltaja Matti "Made" Tuominen Kuva: Petri Lyytikäinen

Heinolan Peliitat on ollut tällä kaudella hankala vastustaja Jukureille. Keskiviikon Mestis-kierroksella viikinkipaidoille tarjotaan paikkaa tämän taian murtamiseen. Tehottomuus on ollut mikkeliläisten tuskana joukkueiden aiemmissa kohtaamisissa. Peliitat on pystynyt jäädyttämään Jukurien pelin ja toteuttamaan vastaavasti vahvasti omaa peliään.

-Peliitat näyttää syttyvän meitä vastaan. Kohtaamisessa on aina pienen paikallaiskamppailun tuntua, Jukurien valmentaja Timo Turunen sanoo.

-Tärkeintä on keskittyä omaan tekemiseen ja siihen, että jalka liikkuu Heinolan isossa lootassa.

Viime viikkojen aikana Jukurit on hionut omia pelillisiä arvojaan, joista kolmeksi isoimmaksi on nostettu jäähyttömyys, kiekossa pysyminen sekä erikoistilannepelaamisen parantaminen.

-Ne on meidän kolme ydinjuttua. Huomenna täytyy saada vastustajalta usko heti alussa pois, Turunen miettii.

Maalivahti Juha Toivonen tekee ensiesiitymisen Jukurien maalilla. Muutoin kokoonpano ei muutoksia tarjoa pieniä ketjuviilauksia lukuunottamatta. Ottelu Heinolassa alkaa kello 18.30. Peliä voit katsella Elisa viihteelta.

Jukurien alustava kokoonpano 22.1

I 23 Laakkonen - 8 Hokkanen - 29 Juntheikki

        20 Forsström  - 3 Järvinene

II 25 Kalliola  -  10 Jalo   - 11 Rohtla

       4 Akkanen  - 7 Purolinna

III 28 Laine - 16 Koskinen - 17 Savolainen

      6 Vaarasuo -  14 Pihlström

IV 34 Lostedt - 15 Nöyränen - 27 Paalanen

Maaliin 1 Toivonen (35 Galansky)

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 60 35 3 6 16 117 1,95
2. KooKoo 60 33 7 2 18 115 1,92
3. SaiPa 60 31 6 7 16 112 1,87
4. Ilves 60 29 8 4 19 107 1,78
5. Lukko 60 28 9 4 19 106 1,77
6. JYP 60 26 11 6 17 106 1,77
7. KalPa 60 28 7 6 19 104 1,73
8. Ässät 60 26 6 4 24 94 1,57
9. K-Espoo 60 23 5 11 21 90 1,50
10. HIFK 60 25 4 5 26 88 1,47
11. Pelicans 60 20 9 7 24 85 1,42
12. HPK 60 16 9 9 26 75 1,25
13. TPS 60 16 7 9 28 71 1,18
14. Kärpät 60 16 6 6 32 66 1,10
15. Jukurit 60 15 6 7 32 64 1,07
16. Sport 60 9 1 11 39 40 0,67

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O