Sport ratkaisi jälleen päätöserässä

Jukureiden ja Sportin välinen puolivälieräsarja jatkui sunnintai-iltana Kalevankankaalla. Viikinkipaidat lähtivät tiukasti taistelemaan voitosta ja tavoittelemaan ottelusarjan tasoitusta.

Lauantain ottelu Vaasassa oli päättynyt Sportin voittoon lukemin 4-1. Jukurit pelasi tuossa ottelussa kaksi hyvää erää, mutta viimeisen erän notkahdus vei voiton. Pettymys oli kuitenkin pyyhitty mielestä, ja sunnuntain taistoon lähdettiin uudella ilmeellä.

Kuten lauantainakin, alku oli mikkeliläisittäin jälleen vahva. Maalihanat aukesivat nejännellä minuutilla, kun Pasi Järvisen laukaus heilahti helpohkosti vaasalaisten maaliin. "Pablo" tuuletti maaliaan villisti kaukalon reunalla.

Pudotuspeleille tyypilliseen tapaan tunnetta oli pelissä. Ylilyönneiltäkään ei vältytty, kun Sportin Mika Halava hölmöili nyrkeillään itsensä suihkuun. Näin Jukurit pääsi ylivoimalle viideksi minuutiksi.

Tulosta syntyi, mutta väärään maaliin. Vain kolme sekunttia ennen erän loppua Mika Kujanpää laukoi ottelun tasoihin.

- Ylivoima oli luokatonta. Se on sellainen asia jota ennen tiistaita pitää miettiä, Jukureiden päävalmentaja Antti Pennanen pohdiskeli.

Toisessa erässä vauhti hieman hyytyi, ja tilastomerkintöjä nähtiin vain useiden jäähyjen muodossa. Myös toiselle erätauolle siirryttiin siis tasalukemissa.

Viimeisessä erässä nähtiin toisinto lauantailta. Kymmenen minuuttia ennen loppua vaasalaisten Mika Kujanpää löi vieraat johtoon.

Viikinkipaidat yrittivät vielä pyristellä mukana, mutta Sporin tehominuutti ratkaisi ottelun. Ensin osui Lassi Kokkala, ja seuraavaksi Samuli Kivimäki. Näin loppulukemat olivat samat kuin lauantainakin, 1-4. 

- Pettynyt olen siihen, miten tuossa lopussa vielä päästettiin vastustaja iskemään helposti, Pennanan päätti.

Sport karkasi puolivälieräsarjassa nyt 3-1 johtoon. Pelit jatkuvat tiistaina Vaasassa, jolloin ottelusarja on katkolla. Mikkelissä pelataan mahdollisesti seuraavan kerran torstaina.