Ke 11.11. 18:30 VS.

Revanssiviikonloppuna mennään playoff-hengessä

Jukurit ja KooKoo kohtaavat viikonvaihteessa toisensa kahdesti. Back to back- viikonloppu alkaa perjantaina Kouvolasta.

Petteri Similä torjuu Jukurien maalilla perjantaina. Kuva: Petri Lyytikäinen

Jukurit ja KooKoo kohtaavat viikonvaihteessa toisensa kahdesti. Back to back- viikonloppu alkaa perjantaina Kouvolasta, jolloin joukkueet kohtaavat kuudennen kerran kuluvalla kaudella. Aikaisemmat ottelut ovat noudatelleet samanlaista kaavaa. Maaleja on tehty vähän ja maalipaikkoja on ollut tarjolla niukasti.

-Molemmat joukkueet ovat puolustaneet hyvin ja siitä asetelmasta lähdetään nytkin, Jukurien valmentaja Timo Turunen sanoo.

Turunen toivoo näkevänsä joukkueeltaan samanlaista "tiikerin silmää" viikonloppuna kuin Heinolassa nähtiin kahden erän ajan.

-Tehokkuutta kaivataan lisää sota-alueelle, jotta saadaan viimeistelu paremmaksi. Kun puhutaan pienten marginaalien pelistä, niin sellainen on todella huomenna tiedossa.

Turunen muistuttaa, että revanssiviikonloppunakin mennään ottelu kerrallaan playoff-mentaliteetillä.

-Päivä on pidentynyt mukavasti ja se tuo meille mieleen hyviä muistikuvia keväältä, Turunen veistelee.

Jukurien pelaava kokoonpano ilmoitetaan pelipäivän aamuharjoituksen jälkeen. Maalivahtiosasto on kuitenkin jo selvillä.

-Petteri Similä pelaa ja Tadeas Galansky on luukulla.

Ottelu Kouvolassa alkaa kello 18.30 ja se on nähtävissä Elisa Viihteeltä. Lauantain ottelu Kalevankankaalla käynnistyy kello 17.00.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 19 11 3 1 4 40 2,11
2. Ilves 20 10 3 1 6 37 1,85
3. Jukurit 20 9 4 1 6 36 1,80
4. JYP 17 10 2 1 4 35 2,06
5. Ässät 20 10 1 2 7 34 1,70
6. SaiPa 18 9 3 1 5 34 1,89
7. Kärpät 20 7 4 4 5 33 1,65
8. TPS 19 9 1 2 7 31 1,63
9. K-Espoo 20 8 2 3 7 31 1,55
10. Tappara 19 7 2 3 7 28 1,47
11. HIFK 19 7 1 4 7 27 1,42
12. KalPa 18 8 0 1 9 25 1,39
13. Pelicans 17 7 1 1 8 24 1,41
14. HPK 20 6 3 0 11 24 1,20
15. Sport 18 5 1 2 10 19 1,06
16. Jokerit 18 3 1 4 10 15 0,83
17. KooKoo 20 2 1 2 15 10 0,50

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O