Pe 13.2. 18:30 VS.

RAPORTTI: Voitto kotiin maajoukkuetauon jälkeen

Jukurit palasi maajoukkuetauolta vahvalla esityksellä ja kaatoi Peliitat Heinolassa keskiviikkona lukemin 1-3.

Nestori Lähde osui illan aikana kahdesti.
Kuva: Petri Lyytikäinen

Jukurit palasi maajoukkuetauolta vahvalla esityksellä ja kaatoi Peliitat Heinolassa keskiviikkona lukemin 1-3.

Ottelu alkoi Jukureiden tahdissa ja vierasjoukkue sai luotua painetta vastustajan päätyyn. Kotijoukkue pääsi mukaan peliin erän puolivälissä, kun Jukurit joutui alivoimalle. Ensimmäisessä erässä ei kuitenkaan maaleja nähty, joten toiseen erään siirryttiin lukemissa 0-0.

Toisessa erässä Jukurit onnistui iskemään kiekon kolmesti ohi Peliittojen maalilla torjuneen Antti Rautiolan. Erää oli pelattu vain 48 sekuntia, kun Jaakko Turtiainen vei vieraat maalin johtoon. Turtiaisen maalin jälkeen oli Nestori Lähteen vuoro heiluttaa maaliverkkoa - kahteen kertaan.

Kolmannessa erässä Jukureiden kolmen maalin johto näytti jo selvältä, vaikka Peliitat painoi ajoittain vahvasti päälle. Peliittojen illan ainokaisen iski ylivoimalla Miika Heikkilä kahdeksan minuuttia ennen ottelun päättymistä.

Loppulukemiksi kirjattiin siis 1-3 ja pisteet matkasivat Jukureiden mukana Mikkeliin. Seuraavan kerran Jukurit pelaa perjantaina Jyväskylässä JYP-Akatemiaa vastaan ja lauantaina joukkue kohtaa kotihallissaan TUTO Hockeyn. Lauantain ottelussa juhlitaan sekä Ystävänpäivää että SarvisClubin 10-vuotista taivalta.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 46 28 2 3 13 91 1,98
2. KooKoo 45 23 7 1 14 84 1,87
3. Lukko 47 23 6 3 15 84 1,79
4. JYP 45 21 8 4 12 83 1,84
5. SaiPa 46 22 4 7 13 81 1,76
6. Ilves 47 21 7 4 15 81 1,72
7. KalPa 46 22 5 4 15 80 1,74
8. Ässät 47 21 6 3 17 78 1,66
9. HIFK 47 18 4 4 21 66 1,40
10. K-Espoo 46 15 4 7 20 60 1,30
11. Pelicans 45 13 7 6 19 59 1,31
12. TPS 48 12 7 8 21 58 1,21
13. HPK 46 12 6 8 20 56 1,22
14. Jukurit 45 14 3 6 22 54 1,20
15. Kärpät 47 13 5 5 24 54 1,15
16. Sport 45 9 1 9 26 38 0,84

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O