RAPORTTI: Tappio jäähyjen sävyttämässä illassa

Jukurit kärsi 1-3 tappion JYP-Akatemialle Kangasniemellä pelatussa harjoitusottelussa.

Jukurit kohtasi JYP-Akatemian Kangasniemellä.
Kuva: Jukurit

Jukurit kärsi 1-3 tappion JYP-Akatemialle Kangasniemellä pelatussa harjoitusottelussa.

Jukureiden kuudes harjoitusottelu alkoi hyvissä tunnelmissa. Jo viiden minuutin pelin jälkeen sinikeltaiset tuulettivat ylivoimaosumaansa. Hienon kuvion päätteeksi Oula Palve onnistui Teemu Turusen ja Roope Rannan syötöistä.

Toisen erän alussa nähtiin Akatemian illan ensimmäinen osuma. Samuel Salonen laittoi kiekon Jukureiden maalilla torjuneen Mika Norjan selän taakse. Maaliin syöttömerkinnät saivat Mikko Virtanen ja Kalle Saramäki.

Vauhdikkaassa illassa molempien joukkueiden ote herpaantui hetkittäin, mikä näkyi jäähyilynä. Akatemia käytti hetken hyväkseen ylivoimalla. Taavi Tialan laukaus muutti suuntaa ja pyöri ilmassa Jukureiden verkkoon. Kolmanteen erään siirryttiin JYP-Akatemian johtaessa 1-2.

– Henkilökohtaisesti oli vaikea matsi. Vasta maanantaina liityin joukkueen mukaan ja pääsin kunnolla jäälle tällä kaudella. Vähän oli vielä ruostetta pohkeissa, mutta eiköhän se siitä lähde, Jukurihyökkääjä Jaakko Turtiainen kommentoi.

Kolmannessa erässä molemmilta joukkueilta nähtiin taistelevaa jääkiekkoa. Jukurit yritti tasoitus lopussa vielä ilman maalivahtia, mutta Salonen viimeisteli illan toisen osumansa naulaten loppunumeroiksi 1-3. Akatemian maalilla pelanneelle Veini Vehviläiselle kertyi yhteensä 41 torjuntaa.

– Joukkueena pitää vielä parantaa monissa asioissa, tulee liikaa virheitä. Ei saatu maalipaikkoja käännettyä kulmapelistä. Pientä hienosäätöä joka osa-alueella, Turtiainen kertasi.

Jukureiden seuraava harjoitusottelu pelataan Jyväskylässä 9.9.2015 ja silloinkin vastassa on JYP-Akatemia.