RAPORTTI: SaPKo kaatui toistamiseen - revanssiviikonlopun saldona 8 pistettä
Revanssiviikonlopun viihdyttävä kiekkoilta Talvisalossa päättyi Jukureiden voittoon lukemin 3-4 ja viikonlopun kahdella voitolla Jukureiden tilille napsahtaa myös kaksi lisäpistettä.
Jukurit tuuletti revanssiviikonlopun toista voittoa.
Kuva: Petri Lyytikäinen / Pietu's Photo
Revanssiviikonlopun viihdyttävä kiekkoilta Talvisalossa päättyi Jukureiden voittoon lukemin 3-4 ja viikonlopun kahdella voitolla Jukureiden tilille napsahtaa myös kaksi lisäpistettä.
Savonlinnaan oli saapunut yhteensä toista sataa Jukurit-fania ja ottelu alkoikin fanien kovan kannustuksen tahdissa. Kotiyleisö vastasi viikinkifanien kannustukseen ja SaPKo sai lisää puhtia kotiyleisön edessä.
Ensimmäisen kerran Talvisalon jäähallin hiljensi Miro Mäkinen reilut kaksi minuuttia ensimmäisen erän puolivälin jälkeen. Hyökkääjän Mestis-uran ensimmäinen maaliin johtanut laukaus upposi SaPKo-vahti Olli Kälkäjän selän taakse.
Toiseen erään siirryttiin Jukureiden 0-1 -johdossa ja vauhdikas ottelu sai jatkoa. Erää ei ehtinyt vanheta kuin alle minuutin, kun Jukureiden Atte Mäkinen iski viikinkipaidat kahden maalin karkumatkalle.
Tämän jälkeen kotijoukkue näytti, ettei pässilaumaa noin vain nujerreta. Ensin Juuso Forsström kavensi lukemat 1-2:een ja kolme minuuttia myöhemmin savonlinnalaiset tuulettivat 2-2 -osumaa. SaPKon toisen maalin iski Tomi Wilenius.
Jukurit pyrki tasoituksen jälkeen uudelleen kuskin paikalle ja onnistuikin siinä ennen toisen erän loppua, kun Niko Laakkonen viimeisteli upealla laukauksellaan Jukureiden kolmannen maalin ja vei vieraat jälleen johtoasemaan.
Kolmas erä käynnistyi Jukureiden komennossa 2-3. Viihdyttävän kiekkoillan maalit eivät kuitenkaan jääneet tähän, sillä SaPKo tuli vielä kerran tasoihin Teemu Lämsän vedolla.
3-3 -tasoituksen jälkeen Jukureiden ykköskenttä sai pyöritystä hyökkäysalueelle, josta Marko Kauppinen iski illan voittolukemat kapteenin elkein.
– Uskon, että kaikki paikallaolijat viihtyivät, oli tunteikas ja vauhdikas peli. Me olimme ensimmäiset 40 minuuttia hieman pinteessä. SaPKo oli hyvä siinä, vaikka me olimme tehokkaampia maalipaikoissa. Sitkeä SaPKo tuli moneen otteeseen tasoihin, mutta onneksi saatiin vielä se neljäs maali siihen, päävalmentaja Antti Pennanen tiivisti revanssiviikonlopun toisen ottelun.
– Hieno kiekkoilta ja kiitos meidän lukuisille faneille. He toivat oman hienon tunnelman tänne, kiitteli Pennanen ottelun jälkeen yli sataa Savonlinnaan saapunutta Jukurit-fania.
Ottelu päättyi Jukureiden juhliin 3-4. Kahdella revanssiviikonlopun ottelulla joukkue saalisti kuusi pistettä ja lisäpistejärjestelmän kautta tilille napsahti myös kaksi pistettä, kokonaissaldon viikonlopulta ollessa kahdeksan pistettä.
Maalit:
12:37 0-1 Miro Mäkinen (Joonas Valkonen, Teemu Turunen)
20:56 0-2 Atte Mäkinen (Roope Ranta, Teemu Henritius)
23:01 1-2 Juuso Forsström (Viljami Wacklin)
26:43 2-2 Tomi Wilenius (Janne Kumpulainen, Sameli Ventelä)
29:15 2-3 Niko Laakkonen (Teemu Henritius, Roope Ranta)
54:03 3-3 Teemu Lämsä (Juuso Forsström, Samu Markkula)
55:07 3-4 Marko Kauppinen (Oula Palve)
Maalivahtien torjunnat:
Jukurit Mika Norja 13+10+8=31
SaPKo Olli Kälkäjä 9+8+11=28 (poissa 58:36–60:00)
Yleisöä: 1006
JUKURIT KIITTÄÄ KAIKKIA SAVONLINNAAN SAAPUNEITA FANEJA. HIENO TUNNELMA, NÖYRÄ KIITOS KAIKILLE!