RAPORTTI: Salamamaalien illassa Jukurit voittoon

Jukurit ja Hokki kohtasi perjantai-iltana Kalevankankaalla kolmannessa välieräottelussa. Iltaa väritti kahden erän alun hienot maalit ja voitto ratkesi kolmannessa erässä kotijoukkueelle 3-2.

Kovaa mentiin tänäänkin. Tunteet kuumenivat ottelun päätyttyä.
Kuva: Petri Lyytikäinen

Jukurit ja Hokki kohtasi perjantai-iltana Kalevankankaalla kolmannessa välieräottelussa. Iltaa väritti kahden erän alun hienot maalit ja voitto ratkesi kolmannessa erässä kotijoukkueelle 3-2.

Jukurit sai otteluun salama-alun, sillä syntymäpäiväsankari Miikka Männikkö laittoi kiekon Hokin verkkoon maalin edestä, kun peliä oli pelattu vain 7 sekuntia. Peli tasoittui 1-0 maalin jälkeen, eikä kummankaan joukkueen tekemisessä näkynyt keskiviikon maratonottelu.

Jukurit pääsi ylivoimalla 2-0 -johtoon, kun Riku Pitkänen taiteili kotijoukkueen karkumatkalle.

Erätauolla Jari Laukkanen psyykkasi vierasjoukkuetta kovasti ja se näkyi toisen erän alussa. Niko Saarenpää hujautti kiekon hieman yllätyksellisestikin Ronan Quemenerin ohi ja vain hetkeä myöhemmin tilanne oli 2-2 Saku Mäenalasen tekemällä maalilla. Tässä vaiheessa toista erää ei oltu pelattu edes kahta minuuttia ja tilanne oli täysin avoin.

Toisessa erässä ei enempää maaleja nähty, joten kolmanteen erään lähdettiin tasatilanteessa.

Kolmannesta erästä odotettiin tasaista ja vauhdikasta vääntöä, niin kuin pudotuspelien teemaan kuuluukin. Kolmannen erän ainokainen maali nähtiin hienon ylivoimasyöttelyn päätteeksi, kun Mika Kujanpää syötti kiekon Pitkäselle, Pitkänen poikittain Anthony Guttigille ja Guttig malttoi syöttää kiekon vielä takaisin Pitkäselle, joka iski kiekon ohi Hokin maalivahti Timo Niemen.

Lopputulokseksi kirjattiin lukemat 3-2 ja näin ollen Jukurit johtaa ottelusarjaa voitoin 3-0. Seuraava ottelu pelataan huomenna lauantaina Kajaanissa klo 17.00. Neljällä voitolla finaaliin.

Ottelun tilastot löydät täältä.

Jukureiden tehomiehet tänään: Riku Pitkänen (2+0), Miikka Männikkö (1+0), Anthony Guttig (0+2), Mika Kujanpää (0+2), Santeri Lukka (0+1) ja Oula Palve (0+1)

Välierien ottelutahti näyttää tältä (neljällä voitolla finaaliin):

Ma 23.3.2015 klo 18.30 Jukurit - Hokki, tulos 4-1

Ke 25.3.2015 klo 18.30 Hokki - Jukurit, tulos 2-3 JA

Pe 27.3.2015 klo 18.30 Jukurit - Hokki 3-2

La 28.3.2015 klo 17.00 Hokki - Jukurit
(SarvisClub järjestää otteluun fanimatkan ja
ottelu nähtävissä ilmaiseksi Ravintola Päämajassa)

Ti 31.3.2015 klo 18.30 Jukurit - Hokki (tarvittaessa)

To 2.4.2015 klo 18.30 Hokki - Jukurit (tarvittaessa)

La 4.4.2015 klo 17.00 Jukurit - Hokki (tarvittaessa)

Toisen välieräparin tilanne:

KooKoo - TUTO Hockey 1-2

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 59 35 3 5 16 116 1,97
2. KooKoo 59 32 7 2 18 112 1,90
3. SaiPa 59 31 6 7 15 112 1,90
4. Ilves 59 28 8 4 19 104 1,76
5. Lukko 59 28 8 4 19 104 1,76
6. KalPa 59 28 7 5 19 103 1,75
7. JYP 59 25 11 6 17 103 1,75
8. Ässät 59 26 6 4 23 94 1,59
9. K-Espoo 59 22 5 11 21 87 1,47
10. HIFK 59 24 4 5 26 85 1,44
11. Pelicans 59 20 9 7 23 85 1,44
12. HPK 59 16 8 9 26 73 1,24
13. TPS 59 16 7 9 27 71 1,20
14. Jukurit 59 15 6 7 31 64 1,08
15. Kärpät 59 15 6 6 32 63 1,07
16. Sport 59 9 1 11 38 40 0,68

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O