RAPORTTI: Jukurit Napapiirin sankareita kolmannen erän seitsemällä maalilla

Jukurit voitti RoKin perjantain kamppailussa lukemin 4-9. Vierasjoukkue iski ottelun viimeiseen 12 minuuttiin peräti seitsemän maalia ja näytti viikinkilauman taistelutahdon.

Jukurit kiitti ottelun jälkeen Rovaniemelle saapuneita faneja.
Kuva: Jukurit SarvisClub

Jukurit voitti RoKin perjantain kamppailussa lukemin 4-9. Vierasjoukkue iski ottelun viimeiseen 12 minuuttiin peräti seitsemän maalia ja näytti viikinkilauman taistelutahdon.

Ottelu alkoi molempien joukkueiden osalta hieman tahmeasti ja ensimmäisen erän puoleen väliin kiekko pomppi lavoista molemmissa päissä kenttää.

Illan ensimmäinen tilastomerkintä oli kotijoukkueen jäähy ja Jukureille tarjoutui ylivoimaa. RoKin maalilla torjunut Toni Eskelinen torjui ensin Roope Rannan laukauksen, mutta Joonas Kalliola laittoi maalin edustalta paluukiekon kotijoukkueen verkkoon.

Jukureiden juhlaa ei kauaa kestänyt, sillä seuraavasta hyökkäyksestä RoKin Mikko Männistö tasoitti lukemat 1-1:een ja toiseen erään siirryttiin tasalukemissa.

Kahden seuraavan maalin osalta toinen erä noudatti ensimmäisen kanssa samaa kaavaa ja Jukureiden synkin hetki osuikin erän alkuun. Jukurit meni 1-2 -johtoon ylivoimalla Joonas Kalliolan maalinedustalta iskemällä osumalla ja seuraavaksi Henri Fomin rokotti viikinkilaumaa verkkojen soidessa omassa päässä siirretyn rangaistuksen aikana.

RoKin tasoitusmaalin jälkeen Jukureiden huolellisuus kärsi ja joukkue sai maksaa siitä kovan hinnan. Kotijoukkue siirtyi 3-2 -johtoon ylivoimalla alle minuutti edellisestä maalista, kun Olli-Matti Järvelä laittoi kiekon ohi Juhana Ahon. RoKi väläytteli osaamistaan jo seuraavalla peliminuutilla Harri Pälven iskiessä 4-2 -lukemat Lappi Areenan mediakuutiolle ja Jukurit vaihtoi tolppien väliin Mika Norjan.

RoKin vahvannäköinen johto sai lisää tuulta purjeisiin kolmannessa erässä, kun Joonas Kalliolalle vihellettiin jäähy korkeasta mailasta. Miltei tuhannen silmäparin edessä Jukurit laittoi alivoimalla RoKin selostajan sanoin kaksi vaihdetta silmään.

Jukureiden maalijuhlat aloitti alivoimaosumallaan Teemu Henritius, joka onnistui puolittaisesta läpiajostaan laittamaan kiekon RoKin verkkoon. Hetkeä myöhemmin Oula Palve tasoitti lukemat 4-4:ään ja Jukurit ilmoittautui mukaan voittotaisteluun.

Teemu Henritius ja Oula Palve osuivat myös seuraavissa maaleissa: Ensin Henritius viimeisteli 4-5 -lukemat ja muutama minuutti tästä Palve osui toistamiseen.

Puoli minuuttia Palven maalin jälkeen mediakuutiolla loisti jo numerot 4-7 Niko Laakkosen toimesta.

Ennen päätössummerin soittoa Henritius ja Palve viimeistelivät kypärätemppunsa. 4-8 -osumaa juhlittiin ylivoimalla ja loppulukemat 4-9 taiteili Palve.

– Oli meillä koko pelin ajan paljon paikkoja, mutta ei onnistuttu maalinteossa. Siinä Henritius teki sen tärkeän alivoimamaalin, joka muutti pelin suunnan. Hyvin jaksoimme kuitenkin jauhaa sitä omaa juttua, kiitteli hyökkääjä Joonas Sammalmaa joukkueen uhrautumista ottelun jälkeen.

Jukurit voittaa RoKin 4-9 ja poistuu Rovaniemeltä napapiirin sankareina. JUKURIT KIITTÄÄ KAIKKIA ROVANIEMELLE ASTI SAAPUNEITA FANEJA, KIITOS!

Maalit:
15:18 0-1 YV Joonas Kalliola (Roope Ranta, Teemu Suhonen)
15:45 1-1 Mikko Männistö (Henri Joki-Erkkilä, Henri Fomin)
22:34 1-2 YV Joonas Kalliola (Roope Ranta, Niko Laakkonen)
22:40 2-2 SR Henri Fomin (Harri Pälve)
23:07 3-2 YV Olli-Matti Järvelä (Nico Vuorijärvi, Ismo Nikkinen)
24:34 4-2 Harri Pälve (Joona Tolvanen, Henri Fomin)
48:37 4-3 AV Teemu Henritius (Niko Laakkonen)
49:32 4-4 Oula Palve (Jaakko Turtiainen, Jarno Pavén)
50:45 4-5 Teemu Henritius
54:29 4-6 Oula Palve (Joonas Sammalmaa, Joonas Valkonen)
55:04 4-7 Niko Laakkonen (Erno Ripatti, Roope Ranta)
58:01 4-8 YV Teemu Henritius (Joonas Sammalmaa, Marko Kauppinen)
59:33 4-9 Oula Palve (Roope Ranta, Teemu Suhonen)

Tehot:
Oula Palve 3+0, Teemu Henritius 3+0, Joonas Kalliola 2+0, Niko Laakkonen 1+2, Roope Ranta 0+4, Joonas Sammalmaa 0+2, Teemu Suhonen 0+2, Erno Ripatti 0+1, Marko Kauppinen 0+1, Jaakko Turtiainen 0+1, Jarno Pavén 0+1 ja Joonas Valkonen 0+1.

Maalivahtien torjunnat:
Jukurit Juhana Aho 12+1+0=13 (vaihto 24:34 4-2)
Jukurit Mika Norja 0+3+5=8
RoKi Toni Eskelinen 15+12+7=34

Yleisöä: 995