RAPORTTI: Jokipojat vei kaksi pistettä mukanaan

Jukurit lähti kamppailuun saalistamaan 17 peräkkäistä Jokipojat -voittoa, mutta taistelua sisältäneen illan päätteeksi Jokipojat kasvatti oman voittoputkensa jo viiteen otteluun lukemin 1-2.

Jokipoikien tasoitusmaali tarkistettiin videolta.
Kuva: Petri Lyytikäinen / Pietu's Photo

Jukurit lähti kamppailuun saalistamaan 17 peräkkäistä Jokipojat -voittoa, mutta taistelua sisältäneen illan päätteeksi Jokipojat kasvatti oman voittoputkensa jo viiteen otteluun lukemin 1-2.

Varsinainen peliaika tahkottiin Mikkelissä tasaisesti, sillä kuudenkymmenen peliminuutin jälkeen lukemat olivat taululla 1-1.

Kotijoukkue esiintyi ottelun avauserässä hyvin vauhdikkaalla jalalla ja illan ensimmäisestä osumasta vastasikin näyttävän ylivoimakuvion päätteeksi Jukurit. Maalin iski Roope Ranta, jolle esityön tekivät ketjukaverit Jaakko Turtiainen ja Teemu Henritius.

Ärjypaitojen ilme kuitenkin parani ottelun edetessä ja sen sai huomata myös kotijoukkue toisen erän puolivälin jälkeen, kun Jokipoikien Teemu Holttinen iski uransa ensimmäisen Mestis-maalin Jukureiden verkkoon ja tilanne oli 1-1.

Jukurit kilautteli maalirautoja jopa kolmeen kertaan ottelun aikana, mutta enempää maaleja ei varsinaisella peliajalla eikä jatkoajalla nähty, joten paremmuus ratkaistiin voittolaukauskilpailussa.

Jukurit ei onnistunut iskemään maalia voittolaukauksilla, kun vierasjoukkue onnistui kahdesti. Maalit mieheen vierailta tekivät Janne Väyrynen ja Ossi Pellinen ja näin ollen kaksi pistettä matkaa Jokipoikien mukana Joensuuhun.

Jukurit pelaa seuraavan ottelunsa jo lauantaina 17.10., kun ryhmä matkaa Keuruulle KeuPa HT:n vieraaksi. Ottelu alkaa Keuruulla klo 17.00 ja se on nähtävillä tuttuun tapaan myös ravintola Päämajassa. Kotona ottelua voi seurata FanSeatin kautta.

Maalit:
16:16 1-0 YV Roope Ranta (Jaakko Turtiainen, Teemu Henritius)
30:19 1-1 VT Teemu Holttinen (Joni Muranen, Jesse Jormanainen)
65:00 1-2 VL Janne Väyrynen

Maalivahtien torjunnat:
Jukurit Juhana Aho 3+4+6+3=16
Jokipojat Mikael Edelmann 5+10+9+5=29

Yleisöä: 1612