La 7.3. 17:00 VS.

RAPORTTI: Hermes kaatui viikinkilaumaan

Haastavan ja jäähyrikkaan avauserän jälkeen Jukurit nosti tasoaan toiseen ja kolmanteen erään. Vauhdin ja huolellisuuden lisääminen onnistui ja kolme pistettä matkaa Jukureiden mukana Kokkolasta Mikkeliin lukemin 1-4.

Jukurit kaatoi Hermeksen lukemin 1-4.
Kuva: Petri Lyytikäinen / Pietu's Photo

Haastavan ja jäähyrikkaan avauserän jälkeen Jukurit nosti tasoaan toiseen ja kolmanteen erään. Vauhdin ja huolellisuuden lisääminen onnistui ja kolme pistettä matkaa Jukureiden mukana Kokkolasta Mikkeliin lukemin 1-4.

Ottelun ensimmäinen erä oli sekava molemmissa päissä kenttää, sillä jäähyminuutteja jaettiin Jukureille 10 ja Hermekselle kuusi. Kotijoukkue onnistui ensimmäisen ylivoimansa aikana luomaan pari vaarallista maalipaikkaa. Janne Kivilahti laittoi kiekon Jukureiden verkkoon Jesse Juntheikin syötöstä kolmen minuutin pelin jälkeen.

Toisen erän alku noudatti ensimmäisen tavoin samaa kaavaa, tällä kertaa Hermeksen kahden jäähyn muodossa. Tämän jälkeen Jukurit lisäsi höyryä koneeseen ja onnistui tasoittamaan ottelun Niko Laakkosen komealla laukauksella ennen ottelun puoliväliä.

Jukurit iski toiseen erään vielä kaksi maalia lisää, onnistujina Jaakko Turtiainen ja Oula Palve. Molemmissa maaleissa syöttöpiste myös Marko Kauppiselle.

Jukureiden kamppailupelaaminen ja aktiivinen liikkuminen palkittiin vielä kolmannessa erässä, sillä loppulukemiksi jääneet 1-4 -numerot viimeisteli Teemu Suhonen tyhjään maaliin alivoimalla.

Näin ollen Hermes kaatuu kotihallissa ja täydet kolme pistettä matkaa Jukureiden mukana Etelä-Savoon. Voiton myötä viikinkilauma nousee sarjassa toiseksi.

Maalit:
03:04 1-0 YV Janne Kivilahti (Jesse Juntheikki)
28:51 1-1 Niko Laakkonen (Roope Ranta, Teemu Henritius)
36:46 1-2 Jaakko Turtiainen (Marko Kauppinen, Oula Palve)
39:16 1-3 SR Oula Palve (Marko Kauppinen, Jaakko Turtiainen)
55:19 1-4 AV TM Teemu Suhonen (Oula Palve)

Maalivahtien torjunnat:
Jukurit Mika Norja 14+6+9=29
Hermes Denis Godla 10+16+8=34 (poissa: 54.43–55.19)

Yleisöä: 1005

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 52 32 2 3 15 103 1,98
2. SaiPa 54 28 6 7 13 103 1,91
3. KooKoo 53 29 7 1 16 102 1,92
4. Lukko 53 26 7 3 17 95 1,79
5. JYP 52 24 9 4 15 94 1,81
6. Ilves 53 25 7 4 17 93 1,75
7. KalPa 54 25 6 5 18 92 1,70
8. Ässät 53 23 6 4 20 85 1,60
9. K-Espoo 54 19 4 10 21 75 1,39
10. Pelicans 53 17 8 7 21 74 1,40
11. HIFK 52 18 4 5 25 67 1,29
12. TPS 54 15 7 8 24 67 1,24
13. HPK 53 14 7 8 24 64 1,21
14. Jukurit 53 15 5 6 27 61 1,15
15. Kärpät 53 15 5 5 28 60 1,13
16. Sport 54 9 1 11 33 40 0,74

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O