Ke 11.11. 18:30 VS.

Perjantaina vieraaksi lohipaitoja

Jukurit pelaa perjantaina viikon toisen kotiotelun, kun vieraaksi saapuu Kiekko-Vantaa.

Jukurit pelaa perjantaina toisen kotiottelun kolmen päivän sisään, kun vieraaksi saapuu Kiekko-Vantaa.

Keskiviikon ottelusta tuli tappio, kun Hokki yllätti Jukurit Kalevankankaalla lukemin 0-2. Tätä ennen takana oli kolmen ottelun voittoputki, joten keskiviikko on tarkoitus jättää vain kauneusvirheeksi. Varsinkin puolustuspelaaminen on toimut viime aikoina hyvin, ja Jukurit onkin sarjan vähiten maaleja päästänyt joukkue.

Myös vantaalaiset kokivat keskiviikkona tappion LeKin vieraana maalein 5-3. Joukkue majailee sarjassa kahdeksantena, etumatkaa KeuPaan on seitsemän pistettä. Kautta on kuitenkin vielä paljon jäljellä, ja lohipaidat tarvitsevat kiihkeästi pisteitä taistelussa pudotuspelipaikoista.

Syksyllä joukkueet kohtasivat kolmesti. Kerran Kiekko-Vantaa onnistui hakemaan Kalevankankaalta voiton, mutta kaksi muuta ovat päättyneet mikkeliläisjuhliin.

Vantaalaiset ovat kärsineet pahasti loukkaantumisista, ja perjantainakin sivussa on muutama avainpelaaja. Joukkuetta on saapunut vahvistamaan Severi Sillanpää, jolta löytyy liigakokemustakin usealta kaudelta. Tarkemmat kokoonpanot selviävät jälleen ottelupäivänä.

Matsi käynnistyy kello 18.30, ja ovet avautuvat tunnin ennen tätä. Tervetula kannustamaan Jukurit takaisin voittojen tielle!

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 19 11 3 1 4 40 2,11
2. Ilves 20 10 3 1 6 37 1,85
3. Jukurit 20 9 4 1 6 36 1,80
4. JYP 17 10 2 1 4 35 2,06
5. Ässät 20 10 1 2 7 34 1,70
6. SaiPa 18 9 3 1 5 34 1,89
7. Kärpät 20 7 4 4 5 33 1,65
8. TPS 19 9 1 2 7 31 1,63
9. K-Espoo 20 8 2 3 7 31 1,55
10. Tappara 19 7 2 3 7 28 1,47
11. HIFK 19 7 1 4 7 27 1,42
12. KalPa 18 8 0 1 9 25 1,39
13. Pelicans 17 7 1 1 8 24 1,41
14. HPK 20 6 3 0 11 24 1,20
15. Sport 18 5 1 2 10 19 1,06
16. Jokerit 18 3 1 4 10 15 0,83
17. KooKoo 20 2 1 2 15 10 0,50

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O