Panokset kovenee - 6. välierä keskiviikkona Mikkelissä!

Jukurit ja TuTo kohtaavat vuorostaan Mikkelissä. Otteluvoitot ovat niukasti 3-2 turkulaisten hyväksi.

Kapteeni Pasi Järvinen vastasi maanantaina Jukurien avausmaalista. Kuva: Petri Lyytikäinen

Jukurit ja TuTo kohtaavat Mikkelin jäähallissa kuudennessa välieräottelussa keskiviikkona. Sarvipäät ovat jälleen pakkovoiton edessä, sillä ottelusarja tilanteessa 3-2 turkulaisten hyväksi. 

Maanantain ottelu Turussa oli Jukureilta todellinen taistelu. Loppulukemat kirjattiin jännittävien vaiheiden jälkeen Jukureiden 1-2 voitoksi. Viikinkien maaleista vastasivat kapteeni Pasi Järvinen ja Jani Savolainen.

- Tiedettiin, että TuTolla on katkopeli edessä ja se on aina haastava paikka. Haluttiin siihen iskeä, päävalmentaja Antti Pennanen kommentoi ottelun jälkeen. 

TuTolla on jälleen mahdollisuus sarjan katkaisuun. Kovaa kamppailua ja taistelua tullaan näkemään keskiviikkonakin.

- Mutta sama teema jatkuu. TuTolla on katkopeli keskiviikkona ja me ollaan selkä seinää vasten. Koitellaan taistella ja vääntää.

Paloselle taklauksestaan pelikieltoa

Mestiksen pudostuspelit ratkeavat neljästä voitosta, joten sävelet ovat Jukurien kannalta selvät. Finaalin päästäkseen on voitettava sekä keskiviikkona kotona, että perjantaina vieraissa. Tämä ei kuitenkaan ole tuntematonta jukurijoukkueelle, sillä edellisessä pudotuspelisarjassa joukkue nousi sarjan voittoon hienosti kolmella peräkkäisellä voitolla Vaasan Sportista.

Jukurien yksi voiton takuuavaimista on ollut nuori maalivahti Oskari Setänen, joka on pelannut pudotuspeleissä eniten otteluita verrattuna muihin maalivahteihin. Kiekko onkin tarttunut hyvin: torjuntaprosentti komeilee lukemissa 92.01. 

Maanantain ottelussa nähtiin ikävä tilanne, kun TuTo-hyökkääjä Niko Palonen taklasi Jukurien Joonas Kalliolaa päähän. Mestiksen kurinpito langetti tiistaina Paloselle kolmen ottelun pelikiellon, joten häntä ei enää tässä sarjassa nähdä.

Kalevankankaan jäähallissa taistellaan taas finaalipaikasta. Tule seuraamaan viihdyttävää, vauhdikasta ja jännittävää kiekkoa ja kannusta Jukurit voittoon! Jukurit-TuTo -ottelu alkaa klo 18.30, saavu paikalle ajoissa!