Palve loi nuotit KeuPa -ottelussa

Mikkelin Jukurit kohtasi viikon kolmannessa ottelussaan sarjan pudotuspeliviivan tuntumassa majailevan KeuPa HT:n. Illan loppunumerot 4-0 kirjattiin Oula Palveen nuottien johdolla.

Oula Palve loi nuotit Jukurit - KeuPa -ottelussa.
Kuva: Petri Lyytikäinen

Mikkelin Jukurit kohtasi viikon kolmannessa ottelussaan sarjan pudotuspeliviivan tuntumassa majailevan KeuPa HT:n. Illan loppunumerot 4-0 kirjattiin Oula Palveen nuottien johdolla.

Jukureiden ja KeuPa HT:n edellinen kohtaaminen Keuruulla oli päättynyt keuruulaisten voittoon, kun taas KeuPa ei ole onnistunut viemään Jukureilta pisteitä vieraskaukalossa.

Molemmilla joukkueilla oli edellisen ottelun päättymisestä alle 24 tuntia aikaa ja odotettavissa oli kahden väsyneen joukkueen taistelu, mutta ilta tarjosi katsojille jotakin aivan muuta.

Ottelu alkoi vauhdikkaasti niin koti- kuin vierasjoukkueenkin osalta. Molemmat joukkueet loivat ottelun alkuun pari vaarallista maalipaikkaa, mutta ensimmäisessä erässä sekä koti- että vierasjoukkue kolkutteli vain maalikehikkoa.

KeuPan hyvä rutistus säilyi aina toisen erän loppuminuuteille asti, kunnes Oula Palve vei kotijoukkueen 1-0 -johtoon ylivoimalla vain 18 sekuntia ennen toisen erätauon summerin soittoa.

Palven illan show sai jatkoa heti kolmannen erän alkuun, sillä kultakypärää kantanut jukurihyökkääjä iski illan toisen osumansa, kun kolmatta erää oli kulunut 29 sekuntia. 2-0 tilanteessa KeuPan valmennusjohto reagoi tilanteeseen ottamalla aikalisän, jotta vierasjoukkue pääsisi vielä mukaan peliin.

KeuPa ei piristynyt aikalisästä huolimatta ja Palve sai viimeistellä kypärätemppunsa laukomalla kiekon ohi KeuPan maalilla torjuneen Erno Suomalaisen.

Jukureiden neljännen maalin teki ylivoimalla Joonas Kalliola, joka ohjasi Santeri Lukan siniviivasta laukoman kiekon maaliin. Kolme maalia Kalevankankaan illassa iskenyt Palve merkkautti itselleen myös syöttöpisteen Jukureiden neljänteen maaliin.

- Lähdettiin hyvin valmiina tähän otteluun ja luottavainen olin siihen, että kyllä tämä jossain vaiheessa meille kääntyy. 65 laukausta viestii jostakin ja kyllä me ihan oikealla polulla mennään kevättä kohti, päävalmentaja Antti Pennanen myhäili.

- Oli kiva päättää voittoon ennen taukoa ja vielä hyvällä pelillä. Oli kiva myös onnistua itse kotiyleisön edessä, Oula Palve iloitsi ottelun voittoa.

Jukurit pelaa seuraavan ottelun kotihallissa vasta maaottelutauon jälkeen, ystävänpäivän lauantaina 14.2. klo 17.00 ja silloin Kalevankankaalla vierailee TUTO Hockey.