La 28.2. 17:00 VS.

Nyt se alkaa! Kausi 2014-2015 on täällä!

Mestiksen kausi 2014-2015 alkaa Jukureiden osalta keskiviikkona, kun kotihallissa vastaan luistelee TuTo.

Jarno Paven Kuva: Petri Lyytikäinen

Jukurit lähtee keskiviikkona kotihallissa alkavaan Mestis-kauteen innostuneena, kun vastaan asettuu myös mikkeliläisyleisölle tuttu TuTo. Jukureiden ja TuTon väliset kamppailut ovat aina tarjonneet yleisölle tapahtumia kaukalon molemmissa päissä.

Mestiksen kausi 2014–2015 on kaikkien joukkueiden osalta mielenkiintoinen, sillä tällä kaudella Mestistä pelataan kymmenen joukkueen voimin. Jukureiden osalta kausi alkaa virallisesti keskiviikkona kotihallissa, kun vastustajana on viime kevään välierävastustaja TuTo. Molemmat joukkueet luistelevat jäälle uudella ilmeellä, joten kamppailu on varmasti molempien joukkueiden osalta odotettu.

Jukureiden päävalmentaja Antti Pennanen on saanut rakentaa joukkuetta rauhassa ja harjoitusotteluiden perusteella valmennusjohto luottaa pelaajarinkiinsä. Nyt yleisölle jää nähtäväksi, miten joukkue on kehittynyt yhteen niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin.

Nähdäänkö Kalevankankaan jäällä voitontahtoinen sarvipääjoukkue? Jatkaako TuTo perinteisen Turkulaisen taitokiekon pelaamista? Kuka Jukuripelaaja sytyttää kotiyleisön?

Vastauksen näihin ja moniin muihin kysymyksiin saat keskiviikkona klo 18.30 Kalevankankaalla. Ovet avautuvat klo 17.30, tervetuloa kannustamaan sarvipäät voittoon ja tutustumaan myös entistä parempaan ottelutapahtumaan!

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 51 31 2 3 15 100 1,96
2. SaiPa 52 26 6 7 13 97 1,87
3. KooKoo 51 27 7 1 16 96 1,88
4. Ilves 52 25 7 4 16 93 1,79
5. Lukko 52 25 7 3 17 92 1,77
6. KalPa 53 25 6 5 17 92 1,74
7. JYP 50 23 9 4 14 91 1,82
8. Ässät 53 23 6 4 20 85 1,60
9. K-Espoo 53 19 4 10 20 75 1,42
10. Pelicans 51 16 7 7 21 69 1,35
11. TPS 53 15 7 8 23 67 1,26
12. HIFK 51 18 4 4 25 66 1,29
13. HPK 52 14 7 8 23 64 1,23
14. Kärpät 53 15 5 5 28 60 1,13
15. Jukurit 51 15 4 6 26 59 1,16
16. Sport 52 9 1 10 32 39 0,75

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O