Pe 8.8. 19:30 VS.

Kolmen ottelun viikko käynnistyy LeKin kohtaamiselle

Keskiviikon Mestis-kierroksella Jukurit saa vieraita Lempäälästä. Viikinkipaitojen kakkosvalmentaja Timo Turunen tekee paluun vaihtopenkin taakse.

Jukureille on tällä viikolla tarjolla yhdeksän pistettä. Kuva:Petri Lyytikäinen

Keskiviikkona Kalevankankaalla kohtaavat Mestiksen sarjataulukossa seitsemäntenä oleva Jukurit ja yhdeksäntenä majaileva LeKi. Kummallakin joukkueella on alla tappio edellisestä ottelustaan. Edellisessä keskinäisessä kohtaamisessa Lempäälässä Jukurit oli parempi vasta voittolaukauskilpailun jälkeen. Tulevasta ottelusta on lupa odottaa myös tasaista vääntöä. Kiekollisesti taitavan LeKin kohtaaminen edellyttää Jukurien puolustukselta tarkkaa iltaa.

-Toisaalta taas meidän pitää ahkeroida hyökkäyksessä, koska puolustuksesta löytyy vastustajan heikoin kohta, Jukurien vaihtopenkin taakse paluun tekevä kakkosvalmentaja Timo Turunen ynnäilee.

Jukurien sairastuvalla olleet pelimiehet alkavat parantua pelikuntoisiksi. Se tuo Viikinkipaitojen leiriin kaivattua kilpailuasetelmaa joukkueen sisälle.

-Sillä saamme varmasti suorittamiseen kaivattua lisäkipinää.

Turusen poissaolon vaikutuksia on turha ryhtyä arvioimaan, mutta päävalmentaja Jarno Pikkarainen on luonnollisesti iloinen pitkäaikaisen aisaparinsa paluusta.

-Maanantaina tehtiin Piken kanssa jo tiivis ja onnistunut työpäivä. Hyvä fiilis, Turunen iloitsi.

Ottelu Kalevankankaalla alkaa 18.30, mutta hallin ovet avautuvat jo klo 17.00.

Jukurien alustava kokoonpano LeKi-otteluun.

I   28 Laine   - 10 Jalo     - 25 Kalliola

            20 Forsström  -  3 Järvinen

II   23 Laakkonen - 8 Hokkanen  - 17 Savolainen

           26 Tikkinen -  14 Pihlström

III   18 Sipola    - 16 Koskinen  - 11 Rohtla

           4 Akkanen -  7 Purolinna

IV  34 Lostedt -  15 Nöyränen  -  27 Paalanen

Maaliin 30 Similä (35 Galansky)

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 60 32 6 4 18 112 1,87
2. Ilves 60 32 4 7 17 111 1,85
3. KalPa 60 29 7 6 18 107 1,78
4. HIFK 60 27 9 8 16 107 1,78
5. SaiPa 60 30 6 4 20 106 1,77
6. KooKoo 60 23 13 4 20 99 1,65
7. Ässät 60 26 4 9 21 95 1,58
8. K-Espoo 60 20 10 11 19 91 1,52
9. Tappara 60 24 6 6 24 90 1,50
10. HPK 60 21 5 10 24 83 1,38
11. Sport 60 17 9 14 20 83 1,38
12. TPS 60 18 9 7 26 79 1,32
13. Kärpät 60 19 7 6 28 77 1,28
14. JYP 60 19 6 7 28 76 1,27
15. Pelicans 60 20 4 7 29 75 1,25
16. Jukurit 60 12 6 1 41 49 0,82

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O