Kolmen ottelun viikko käynnistyy Jyväskylästä

Jukurimiehistöllä on keskiviikkona edessään reissu Jyväskylään JYP-Atemian vieraaksi. Nuori ja nälkäinen jyväskyläläisjoukkue on sarjassa toiseksi viimeisenä.

Jesse Juntheikki palaa kokoonpanoon. Kuva: Petri Lyytikäinen

Jukurimiehistöllä on keskiviikkona edessään reissu Jyväskylään JYP-Atemian vieraaksi. Nuori ja nälkäinen jyväskyläläisjoukkue on sarjassa toiseksi viimeisenä.

-Vastassa on hyvä pelinoupeusjoukkue niin viisikkotasolla, kuin pelaajakohtaisesti, Jukurien valmentaja Timo Turunen kertoo ja arvioi Akatemiaa tasaisen hyväksi joukkueeksi ilman huippuketjuja.

-Meidän on saatava hyvä tunne, että onnistutaan pienissä voittavissa asioissa.

Turunen peräänkuuluttaa omiltaan henkilökohtaista taistelua ja nopeutta.

-Ensimmäisenä pitää olla irtokiekoissa.

Valmentaja muistuttaa, että joukkueelle on tullut viime viikkoina paljon uutta ja liike on jäänyt hieman ajattelun jalkoihin.

-Nyt on pelattava selkäytimestä.

Jukurien kokoonpanoon tulee muutoksia vain hyökkäyspäähän. Pentti Nöyränen ja Jesse Juntheikki palaavat pelaavaan miehistöön ja heille tilaa tekevät Ville Paalanen sekä Janne Väyrynen. Maalin suulle luistelee Petteri Similä. Ottelu Jyväskylän Hippoksella alkaa kello 18.30

Jukurien alusta kokoonpano 8.1.2014

I  23 Laakkonen  - 8 Hokkanen  - 17 Savolainen

      20 Forsström  -  3 Järvinen

II 11 Rohtla  -  10 Jalo  - 18 Sipola

      4 Akkanen  - 7 Purolinna

III 15 Nöyränen  - 16 Koskinen  -  29 Juntheikki

     5 Rukajärvi - 6 Vaarasuo

IV 34 Lostedt  -  13 Ripatti   - 28 Laine

Maaliin 30 Similä (35 Galansky)

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 60 35 3 6 16 117 1,95
2. KooKoo 60 33 7 2 18 115 1,92
3. SaiPa 60 31 6 7 16 112 1,87
4. Ilves 60 29 8 4 19 107 1,78
5. Lukko 60 28 9 4 19 106 1,77
6. JYP 60 26 11 6 17 106 1,77
7. KalPa 60 28 7 6 19 104 1,73
8. Ässät 60 26 6 4 24 94 1,57
9. K-Espoo 60 23 5 11 21 90 1,50
10. HIFK 60 25 4 5 26 88 1,47
11. Pelicans 60 20 9 7 24 85 1,42
12. HPK 60 16 9 9 26 75 1,25
13. TPS 60 16 7 9 28 71 1,18
14. Kärpät 60 16 6 6 32 66 1,10
15. Jukurit 60 15 6 7 32 64 1,07
16. Sport 60 9 1 11 39 40 0,67

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O