Kärkikamppailun herruus Jukureille voittolaukauksilla

Jukurit ja KooKoo kohtasivat perjantaina jännittävässä ja kiihkeässä ottelussa, jossa paremmuutta haettiin jälleen voittolaukauksilla. Ottelun lopputulokseksi kirjattiin lopulta lukemat 3-2.

Jukureiden taisto riitti voittoon. Kuva: Petri Lyytikäinen

Jukurit ja KooKoo kohtasivat perjantaina jännittävässä ja kiihkeässä ottelussa, jossa paremmuutta haettiin jälleen voittolaukauksilla. Ottelun lopputulokseksi kirjattiin lopulta lukemat 3-2.

Mestiksen sarjataulukon kahden kärki kohtasi toisensa Kalevankankaan jännitysnäytelmässä, josta ei kuumia tunteita ja kiihkeyttä puuttunut. Molemmat joukkueet osoittivat taistelutahtonsa jo ensimmäisessä erässä, jossa nähtiin hienoja kamppailutilanteita puolin ja toisin.

Ensimmäisenä maaliverkkoja heilutteli KooKoo, joka meni maalin johtoon Esa Lehikoisen ylivoimaosumalla. Jukurit ei kuitenkaan jäänyt tuleen makaamaan ja viikinkipaidat tasoitti lukemat 1-1:een vain kaksi minuuttia ennen ensimmäistä erätaukoa. Maalisummerin laittoi soimaan Oula Palve.

Ensimmäisessä erässä nähtiin myös ikävä tilanne, kun KooKoon Arttu Heikkinen sai pienen tällin alaraajaansa.

Toinen erä näyttäytyi samanlaisena kuin ottelun ensimmäinen ja molemmat joukkueet pyrkivät pelaamaan hyvin tarkkaa kiekkoa. Kolmenkymmenen viiden minuutin kohdalla nähtiin jo seuraava osuma, kun jälleen vierasjoukkue meni maalin johtoon. Tällä kertaa oranssimustien onnistujana Markus Västilä, joka laittoi kiekon ohi Jukurimaalilla torjuneen Ronan Quemenerin.

Kun toista erää oli pelaamatta kaksi minuuttia, kotijoukkue näytti taistelutahtonsa uudelleen ylivoimalla. Oula Palven ja Santeri Lukan kautta kiekko löysi tiensä Anthony Guttigille, joka pääsi yllättämään Frederic Cloutierin.

Kolmas erä mentiin päästä päähän ja molemmat joukkueet hakivat innokkaasti ratkaisua. Maaleja ei kuitenkaan nähty, vaikka Jukureiden Jarno Paven pääsi yksin läpi jäähyaitiosta päästyään. Näin ollen ratkaisua haettiin jatkoajalla.

Viiden minuutin jatkoaika tarjosi viihdettä katsojille koko rahan edestä, sillä tunteet kuumenivat kellon tikittäessä eteenpäin. Jukureiden päävalmentaja passitettiin katsomoon juuri ennen ottelun ratkaisuhetkiä, sillä joukkueiden välinen paremmuus ratkaistiin jälleen voittolaukauksilla.

Kolme ensimmäistä vetäjää ei onnistunut saamaan pelivälinettä punaviivan oikealle puolelle, mutta neljäntenä laukojana Riku Pitkänen laittoi kiekon häkkiin. Pitkäsen jälkeen kiekon laittoi maaliin myös KooKoon Teemu Rinkinen ja tilanne oli tasan.

Jukureiden uusi kasvo Miikka Männikkö (1+1) laukoi itsensä Mikkeliläisten katsojien sydämiin ratkaistessaan viimeisenä laukojana ottelun voiton kotijoukkueelle komealla osumallaan. Ottelun loppulukemiksi kirjattiin 3-2 ja maalin ero ratkaisi joukkueiden välisen paremmuuden.

Jukureiden seuraava ottelu pelataan keskiviikkona 21.1.2015 kotihallissa, kun vastassa Viikinkipaidoilla on TUTO Hockey.