Kaikkien aikojen mielenkiintoisin Mestis-kausi käynnistyy

Jukurien vieraaksi avausotteluun Kalevankankaalle saapuu SaPKo. Ottelutapahtuma alkaa Mestaruusviirin nostolla.

-Kyllä tätä on odotettu kuin kuuta nousevaaa, Jukurien valmentaja Timo Turunen miettii päälimmäisiä tuntemuksiaan alkavan kauden kynnyksellä. Samoilla linjoilla ovat kokeneet Mestis-konkarit hyökkääjä Jesse Rohtla ja puolustaja Ilkka Vaarasuo, joille kauden alku tietää lopulta "sitä normaalia arkea ".

-Ottelut rytmittävät sopivasti elämää, Vaarasuo naurahtaa ja siirtää ajatuksensa edessä oleviin 56 runkosarjaotteluun.

Tiistai-iltana Kalevankankaalla nähtiin levollinen joukkue, joka harjoitteli totutun terävästi  viimestelyharjoituksessaan.

-Valmiina täytyy olla. Selvää on, että jokainen haluaa voittaa hallitsevan mestarin, Turunen miettii.

Keskiviikon avausvastus SaPKo saa aina aikaan omanlaisensa tunnelatauksen. Pelataanhan joukkueiden kesken aina Savon herruudesta.

-SaPKo on vaarallinen vastahyökkäysjoukkue, Timo Turunen muistuttaa ja toteaa, että harjoituspelien kaltaiseen jäähymäärään Jukurijoukkueella ei ole varaa.

Kaikki on kunnossa. Pelaajat ovat terveenä. Mestis voi alkaa.

Jukurien alustava kokoonpano SaPKo otteluun 11.9.2013:

I  12 Hyvärinen - 16 Koskinen - 29 Juntheikki

               20 Forsström - 5 Rukajärvi

II  28 Laine   -  10 Jalo   -  11 Rohtla

               6 Vaarasuo  - 3 Järvinen c

III 23 Laakkonen - 8 Hokkanen - 17 Savolainen

               7 Purolinna - 4 Akkanen

IV 27 Memonen - 25 Kalliola - 15 Nöyränen

   Maalissa: 30 Similä (35 Galansky)