Pe 8.8. 19:30 VS.

Kahden kotiottelun viikko

Jukurit lähtee kolmanteen Mestis-viikkoon sarjataulukon toiselta sijalta. Sarjajohtajana on tappioitta kauden startannut JYP-Akatemia, joka tulee Jukureiden vieraaksi perjantaina.

Anthony Guttig on ollut yksi alkukauden onnistujista. Kuva: Petri Lyytikäinen

Jukurit lähtee kolmanteen Mestis-viikkoon sarjataulukon toiselta sijalta. Sarjajohtajana on tappioitta kauden startannut JYP-Akatemia, joka tulee Jukureiden vieraaksi perjantaina.

Joukkueen peli on hakenut alkukaudesta hieman uomiaan ja ehjä 60 minuuttia on ollut haussa. Toisaalta viikko päättyi kahteen vierasvoittoon, joista varsinkin K-Vantaata vastaan pelattu ottelu oli näyttö Jukureiden todellisesta iskukyvystä. Etenkin Anthony Guttigin johtama ketju oli tehokas ylivoimalla. Ranskalaisen johtama viisikko vastasi peräti viidestä maalista.

- Viime kaudet ovat osoittaneet, että tässä sarjassa ei voi ottaa vapaailtoja. Kuka tahansa voi voittaa kenet tahansa. Voisi olla enemmänkin huolestunut, jos peli olisi huipputikissä tässä kohtaa kautta, mutta totta kai yksilötasolla odotetaan, että parasta lyödään pöytään joka ilta. Intohimo, työteliäisyys ja yhteistyö eli seuran arvot pitää näkyä, ja sitä kautta pelaajien suoritusta myös arvioidaan, kommentoi urheilujohtaja Tommi Kerttula.

Jukureiden tehokkaimmat hyökkääjät ovat olleet Anthony Guttig (3+3), Niko Laakkonen (3+3) ja Oula Palve (2+4). Ensimmäisestä sarjaottelusta pelikiellon vuoksi pois ollut puolustaja Santeri Lukka on niin ikään tehnyt kuusi (1+5) tehopistettä.

Jukureiden sairastupa sai viime viikolla lisää ”asiakkaita”, kun Samuli Piipponen sai keskiviikon iskun reiteensä. Piipposen lisäksi alkavalla viikolla poissa kaukalosta ovat kapteeni Juuso Akkanen ja Juuso Sipola.

- Loukkaantumiset ovat ikäviä, mutta kuuluvat lajiin. Siihen on varauduttu. Joukkueessa on leveyttä ja ollaan eritoten tyytyväisiä miten omat kasvatit Elmeri Laamanen ja Erno Ripatti ovat esiintyneet, päättää Kerttula.

Keskiviikkona Jukurit kohtaa LeKin ja perjantaina on vastassa JYP-Akatemia. Ottelut alkavat klo 18.30.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 60 32 6 4 18 112 1,87
2. Ilves 60 32 4 7 17 111 1,85
3. KalPa 60 29 7 6 18 107 1,78
4. HIFK 60 27 9 8 16 107 1,78
5. SaiPa 60 30 6 4 20 106 1,77
6. KooKoo 60 23 13 4 20 99 1,65
7. Ässät 60 26 4 9 21 95 1,58
8. K-Espoo 60 20 10 11 19 91 1,52
9. Tappara 60 24 6 6 24 90 1,50
10. HPK 60 21 5 10 24 83 1,38
11. Sport 60 17 9 14 20 83 1,38
12. TPS 60 18 9 7 26 79 1,32
13. Kärpät 60 19 7 6 28 77 1,28
14. JYP 60 19 6 7 28 76 1,27
15. Pelicans 60 20 4 7 29 75 1,25
16. Jukurit 60 12 6 1 41 49 0,82

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O