Jukurit voittoon Lempäälässä

Jukurien kolmas perättäinen voittolaukauskilpailuun edennyt ottelu päättyi viikinkipaitojen voittoon Lempäälässä. Ottelun lopputulos 4-5.

Jani Forsström Kuva: Petri Lyytikäinen

Jukurit vei kaksi pistettä mukanaan Lempäälän perjantai-illasta. Viikinkipaitojen kolmas perättäinen voittolaukauskilpailuun venynyt ottelu päättyi voitokkaasti, kun sekä ensimmäistä Mestis otteluun pelannut Janne Väyrynen ja illan kolmannen maalinsa viimeistellyt Jani Forsström pistävät kiekot maaliin. LeKin yritykset kilpistyivät erinomaisen ottelun Jukurimaalilla pelanneeseen Tadeas Galanskyyn. Lopputulos Lempäälässä 4-5 (vkl).

Ottelun alku oli Jukureille nihkeä, vaikka mikkeliläiset aloittivat maalinteon ylivoimalla Toni Hyvärisen johdolla. Avauserän toisen Jukurimaalin viimeisteli Jesse Rohtla ja syöttäjäksi maaliin merkitään Hyvärisenkin maalin syöttänyt Toni Jalo sekä Joonas Kalliola. Avauserän jälkeen mentiin tasatilanteessa 2-2.

-Alussa olimme jaloissa, mutta nousujohteisesti pelasimme, kahteen sarja pisteeseen tyytyväinen Mikko Hakkarainen kertoi.

Toisessa erässä LeKi siirtyy johtoon 3-2, mutta Forströmm laukoo Jukurit tasoihin ja kolmannessa erässä sama mies vie Jukurit 3-4 johtoon ylivoimalla. Jukurit joutui alivoimalle ottelun viime hetkillä. Varsinaista peliaikaa jäi jäljelle 15 sekuntia, kun LeKi tasoittaa.

-Kolmea pistettä siinä tarjottiin. Jäähy tuli kyllä heppoisesti, kakkosvalmentaja Hakkarainen tuumi.

Kovatasoisen ottelun jatkoajalla maaleja ei nähty. Jukureille ottelusta kaksi pistettä ja nousu sarjan kärkipaikalle.

-Joukkueelta erittäin hyvä suoritus, sillä erittäin kova joukkue oli vastassa. Tadeas oli maalissa hyvä. Hän ei voinut mitään LeKin maaleille, Hakkarainen ynnäsi.