Pe 5.12. 18:30 VS.

Jukurit vei paikallisderbyn

Tasaisesti alkanut ottelu koki käännekohdan ja maalihanat avattiin kolmannessa erässä, kun Etelä-Savon herruus jäi Jukureille Kalevankankaan tapahtumarikkaassa illassa lukemin 7-2.

Oula Palve kuului SaPKo -ottelun onnistujiin.
Kuva: Petri Lyytikäinen

Tasaisesti alkanut ottelu koki käännekohdan ja maalihanat avattiin toisessa erässä, kun Etelä-Savon herruus jäi Jukureille Kalevankankaan tapahtumarikkaassa illassa lukemin 7-2.

Ottelu alkoi molempien joukkueiden osalta tasaisesti, vaikka kotijoukkue lähti otteluun vain viidellä puolustajalla. Vierasjoukkue SaPKo onnistui kuitenkin ensimmäisenä maalinteossa, kun Jukureiden Roope Hämäläisen veli Rasmus Hämäläinen iski kiekon ohi Jukurimaalivahti Tadeas Galanskýn.

1-1 -tasoitusmaalin tekijäksi merkittiin Oula Palve, joka tuikkasi kiekon sisään aivan maalin edestä ohi savonlinnalaismaalilla torjuneen Petteri Similän. Tasoituksen jälkeen kotijoukkueen peli-into kasvoi ja ottelun edetessä kotijoukkueen otteet paranivat.

Jukureiden kultakypärä Anthony Guttigin edellisestä maalista oli jo hetki aikaa, mutta tänään Guttig onnistui kahteen otteeseen ja kuului joukkueen parhaimmistoon Palven ja Santeri Lukan ohella. Guttigin ensimmäinen maali kirjattiin pöytäkirjaan vain minuutti Palven maalin jälkeen.

Toiselle erätauolle jouduttiin siirtymään hieman etukäteen, sillä kiekko rikkoi katossa olleen valaisimen lasin ja lasinsiruja siivottiin jäältä kahteen otteeseen.

Tämä ei pelaajien päätä sekoittanut, sillä tällä kertaa nämä sirpaleet tuottivat onnea kotijoukkueelle. Erätauon jälkeen Jukurit vei ottelua selvästi. Kolmannessa erässä verkkoa heiluttivat myös Roy Pihlström, Riku Pitkänen ja Teemu Turunen. Jukureiden seitsemännen maalin iski Mestiksen marraskuun kuukauden pelaajaksi palkittu Palve.

Parannettavaa joukkueelle toki jäi, vaikka runsasmaalinen ottelu lämmitti päävalmentajan mieltä.

- Maalin peli tuo oli pitkään ja SaPKo väänsi sitkeästi. Me olimme kuitenkin tehokkaita maalipaikoissa ja saimme tulosta aikaiseksi, päävalmentaja Antti Pennanen kommentoi voitetun ottelun jälkeen.

Jukurit matkaa perjantaina Heinolaan Peliittojen vieraaksi ja nähtäväksi jää, tuovatko tämän illan sirpaleet joukkueelle onnea myös perjantain otteluun.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 27 16 2 2 7 54 2,00
2. Ässät 27 15 3 0 9 51 1,89
3. KooKoo 26 12 5 1 8 47 1,81
4. JYP 24 13 3 1 7 46 1,92
5. SaiPa 27 12 2 4 9 44 1,63
6. KalPa 25 12 3 1 9 43 1,72
7. Lukko 26 12 3 1 10 43 1,65
8. K-Espoo 28 10 3 5 10 41 1,46
9. Jukurit 28 10 3 3 12 39 1,39
10. TPS 28 8 5 5 10 39 1,39
11. Ilves 26 9 3 3 11 36 1,38
12. HPK 26 8 3 5 10 35 1,35
13. Kärpät 27 8 3 2 14 32 1,19
14. Pelicans 26 7 3 5 11 32 1,23
15. HIFK 28 8 2 2 16 30 1,07
16. Sport 25 6 0 6 13 24 0,96

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O