Ke 11.11. 18:30 VS.

Jukurit taipui TuTolle voittolaukauksilla

Jukurit neljänteen perättäiseen voittolaukauskilpailuun Turun Kupittaalla.

Toni Jalo onnistui kaksi kertaa voittolaukauksilla. Kuva: Petri Lyytikäinen

Jukurit kärsi tappion Turussa, kun TuTo vei voittolaukauksille venyneen ottelun lukemin 4-3. Ottelu oli viikinkipaitojen osalta kaksijakoinen. Välillä Jukurit oli täysin TuTon vietävissä, mutta ajoittain mikkeliläiset hallitsivat ottelua miten tahtoivat.

-Sikäli lopputulos oli oikeutettu, Jukurien kakkosvalmentajana ottelussa toiminut Mikko Hakkarainen mietti.

-Omassa päässä meillä oli ongelmia, mutta taas vastustajan päässä saimme peliä hyvin aikaiseksi. Vastustajalla oli pari hyvää kentällistä.

Jukurien peli oli rikkonainen ja joukkue joutui siirtymään kolmen ketjun peliin muutaman pelurin tiputtua pois. Joonas Kalliola hankki itselleen 5+20 polvitaklauksesta.

Jukurien maalissa Tadeas Galansky pelasi hyvän ottelun ja torjui ottelussa 34 kertaa.

-Tade ei voinut maaleille mitään, Hakkarainen tuumaa.

Jukurien maalit varsinaisella peliajalla viimeistelivät Niko Laakkonen, Pentti Nöyränen ja Toni Hyvärinen.

Jukurit jatkaa pelejään perjantaina 4.10 kotihallissaan Kalevankankaalla, kun vieraaksi saapuu KooKoo Kouvolasta. Ottelu alkaa kello 18.30.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 19 11 3 1 4 40 2,11
2. Ilves 20 10 3 1 6 37 1,85
3. Jukurit 20 9 4 1 6 36 1,80
4. JYP 17 10 2 1 4 35 2,06
5. Ässät 20 10 1 2 7 34 1,70
6. SaiPa 18 9 3 1 5 34 1,89
7. Kärpät 20 7 4 4 5 33 1,65
8. TPS 19 9 1 2 7 31 1,63
9. K-Espoo 20 8 2 3 7 31 1,55
10. Tappara 18 7 2 3 6 28 1,56
11. HIFK 19 7 1 4 7 27 1,42
12. KalPa 18 8 0 1 9 25 1,39
13. Pelicans 17 7 1 1 8 24 1,41
14. HPK 19 5 3 0 11 21 1,11
15. Sport 18 5 1 2 10 19 1,06
16. Jokerit 18 3 1 4 10 15 0,83
17. KooKoo 20 2 1 2 15 10 0,50

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O