Jukurit runsasmaaliseen voittoon joulutauon jälkeen

Jukurit saalisti kolme pistettä sunnuntaina kotihallissaan, kun joulutauon jälkeen joukkueen maalilaulut soivat kuusi kertaa Kalevankankaan illassa. Vierasjoukkue Peliitat ei antanut kunnon vastusta kotijoukkueelle.

Riku Pitkänen teki sunnuntaina kaksi maalia Peliittoja vastaan.
Kuva: Petri Lyytikäinen

Jukurit saalisti kolme pistettä sunnuntaina kotihallissaan, kun joulutauon jälkeen joukkueen maalilaulut soivat kuusi kertaa Kalevankankaan illassa. Vierasjoukkue Peliitat ei antanut kunnon vastusta kotijoukkueelle.

Ottelun alku oli hieman tunnustelevaa jääkiekkoa, sillä Peliitat oli onnistunut nappaamaan pisteet Heinolassa joukkueiden edellisessä kohtaamisessa. Alku meni selvästi kuitenkin kotijoukkueelle, vaikka Peliittojen Anton Ollikainen vastasi vierasjoukkueen vaarallisimmasta paikasta. Ollikainen pääsi alivoimalla läpiajoon, jonka kuitenkin Jukureiden maalia vartioinut Ronan Quemener torjui.

Illan ensimmäisestä maalista vastasi Jukureiden Niko Laakkonen, joka laittoi pelivälineen Peliittojen maalin ylänurkkaan. Ensimmäisessä erässä nähtiin Laakkosen maalin lisäksi kaksi muutakin maalia, sillä kotijoukkueen murhaavan tehokas erän viimeinen minuutti vei sarvipäät jo 3-0 -johtoon. Illan toisena onnistui Riku Pitkänen ja kolmas maali syntyi Jani Savolaisen mailasta.

Toisessa erässä nähtiin vain yksi osuma, jonka viimeisteli Anthony Guttigin syötöstä Nestori Lähde. Erätauolle siirryttiin siis kotijoukkueen heiluttaessa tahtipuikkoja lukemin 4-0.

Jukurit jatkoi tehokasta pelaamista hyökkäyspäässä myös ottelun kolmannessa erässä, eivätkä Peliitat päässeet tolppaa lähemmäs. Tuomari kävi tilanteen videolta tarkistamassa, mutta tällä kertaa tolppa tuki Quemenerin illan nollapeliä.

Ottelun viimeisen erän onnistujiin luetaan ylivoimamaalin iskenyt Timo Hiltunen ja illan toisen osumansa viimeistellyt Riku Pitkänen. Sarvipäät pelasivat koko ottelun innokkaasti, sillä aktiivisuus toi kolme pistettä kotijoukkueelle ja päävalmentaja Antti Pennanen oli ottelun jälkeen tyytyväinen omiensa tekemiseen.

- Tosi tyytyväinen olen siihen tapaan, miten meidän pelaajat tulivat tauolta tuohon peliin. Se viestii kuitenkin jostakin ja meidän pelaajat olivat valmistautuneet otteluun hyvin. Iso hatunnosto heille siitä. Tänään meiltä hyvä ja kokonaisvaltainen esitys yksilötasolla – kaikki pelaajat voivat olla tyytyväisiä siihen tapaan miten he tuolla pelasivat.

Ottelu päättyi lukemiin 6-0 ja kaikki tilastot löydät täältä.

- Kaikkein eniten mieltä lämmittää meidän hyökkäyspelaaminen ja hyvä ja tasapainoinen esitys, Pennanen päätti lehdistötilaisuuden puheenvuoronsa.

Seuraavan kerran Jukurit pelaa vuoden vaihteen jälkeen, 3.1.2015 LeKiä vastaan vieraissa ja kotihallissa 7.1.2015 vastassa Kajaanin Hokki.