Jukurit niukkaan voittoon KooKoosta

Jukurit ja KooKoo kohtasivat jo kahdeksannen kerran tällä kaudella. Ottelu päättyi lopulta Jukureiden voittoon lukemin 3-2.

Pasi Järvinen vastasi Jukureiden avausmaalista. Kuva: Petri Lyytikäinen

Jukurit nappasi lauantai-iltana kolme sarjapistettä, kun se voitti paikalliskamppailussa KooKoon lukemin 3-2 (2-0, 1-0, 0-2). Kotijoukkue hallitsi kentän tapahtumia aina kolmanteen erään puoleenväliin asti, jolloin KooKoo syttyi taistelemaan voitosta.

 

- Pelattiin hyvät 50 minuuttia tänään. Saatiin ylivoimamaali, pelattiin hyvää alivoimaa ja pelattiin myös hyvää peliä tasakentällisin, totesi päävalmentaja Antti Pennanen ottelun päätyttyä.

 

Avauserässä Jukurit aloitti maalinteon jo kuudennella peliminuutilla, kun Pasi Järvinen laukoi siniviivalta kotijoukkueen 1-0-johtoon Toni Jalon ja Patrik Lostedtin saadessa syöttöpisteet. Erän loppupuolella Jukurit pääsi kokeilemaan ylivoimaansa, eikä jättänyt tilaisuuttaan käyttämättä. Jalo näytti jälleen osaamistaan syöttämällä kiekon maalin kulmalle nousseelle Niko Laakkoselle, jolla oli helppo työ laukoa kiekko maaliin.

 

Jukureiden kolmas maali syntyi toisessa erässä, kun Patrik Lostedt laukoi maalin edestä kauden ensimmäisen maalinsa Mikko Laineen ja Jalon esityöstä.

 

- Pyörittiin 40minuuttia pelissä näennäisesti mukana, mutta oli meillä myös muutama

maalintekopaikka, KooKoon päävalmentaja Juha Juujärvi manaili. 

 

KooKoo aloitti kirinsä kolmannen erän puolivälissä, kun Santtu Huhtala laukoi kiekon maalin edestä maalivahti Oskari Setäsen selän taakse. Hetkeä myöhemmin KooKoon hyökkääjä Teemu Tallberg ei erehtynyt avopaikastaan ja tilanne oli jo 3-2. KooKoo ei kuitenkaan onnistunut tasoittamaan ottelua Oskari Setäsen venyessä muutaman kerran näyttävästi kiekon tielle. 

  

- Oltiin pikkasen niskan päällä. Tasaista jääkiekkoa se tänään oli, mutta kuitenkin ansaittiin se 3-0-johto. Sen jälkeen vähän uinahdettiin ja meni jännäksi, mutta olen ylpeä joukkueesta, Pennanen päätti.

  

KooKoon päävalmentaja Juujärvi ei syytellyt maalivahti Mikko Rämöä tappiosta.

  

- Rämö jätettiin yksin tänään. Ei voinut mitään kahdelle maalille, jotka maalin edestä päästiin hakkaamaan. Jukurit puolusti todella hyvin keskustaa ja pelasi hyvää peliä, mutta me oltiin kuitenkin vaiheessa tänään.