Jukurit matkaa Nälkämaalle

Jukurit kohtaa keskiviikon kierroksella Kajaanin Hokin vieraissa ennen viikon mittaista ottelutaukoa.

Joonas Koskinen Kuva: Petri Lyytikäinen

Mestiksen sarjataulukon viides ja kuudes kohtaavat keskiviikon kierroksella, kun Jukurit matkustaa Kajaaniin Hokin vieraaksi. Viikinkipaidoilla on yksi piste nälkämaalaisia enemmän, mutta kajaanilaisten riveissä tehtyjä maaleja on tuuletettu 12 kertaa useammin kuin Jukurileirissä. Tilastojen valossa Jukurien puolustus on onnistunut aavistuksen kotijoukkuetta paremmin.

Jukurien valmennus odottaa pelinopeaa peliä Kajaanissa.

-Hokki pelaa äijämäistä lätkää. Siellä ei peruutella ja ihmetellä, Timo Turunen miettii ottelun alla.

Hokille tyypillisesti peli kääntyy nopeasti ja reagointi on nopeaa.

-Se sopii meille, että turha ihmettely jää pois, Turunen tuumaa.

-Nyt saa ja pitää heittäytyä pelille.

Jukurien kokoonpanosta ovat pois pelikiellossa oleva Joonas Kalliola, kuumeesta kärsivä Ville Paalanen ja Toni Hyvärinen. Niklas Tikkinen liittyi sovitusti nuorten maajoukkueen mukaan ja hänen paikkansa ottaan Roni Rukajärvi. Hyökkäyksessä nähdään ainakin viime ottelun aikaan A nuorten matkassa ollut Juuso Sipola sekä Janne Väyrynen. Maalinsuulla jatkaa Tadeas Galansky.

Ottelu alkaa Kajaanissa kello 18.30 ja se on katseltavissa Elisa Viihteeltä.

Jukurien kokoonpano 6.11.2013

I   28 Laine  -  10 Jalo    - 11 Rohtla

           20 Forsström - 3 Järvinen

II  23 Laakkonen - 8 Hokkanen  -  17 Savolainen

           6 Vaarasuo - 5 Rukajärvi

III  18 Sipola - 16 Koskinen - 29 Juntheikki

          4 Akkanen - 7 Purolinna

IV  33 Väyrynen -  15 Nöyränen - 34 Lostedt

Maaliin 35 Galansky (30 Similä)