Jukurit kohtaa SaPKon paikalliskamppailussa Savonlinnassa
Jukurit matkaa runkosarjan neljänteen otteluunsa Savonlinnaa, kun pässipaidat isännöivät Jukureita.
Anthony Guttig. Kuva: Petri Lyytikäinen
Jukurit matkaa perjantaina Savolinnaan, kun viikinkilauma kohtaa paikalliskamppailussa SaPKon, joka ei ole saalistanut yhtään pistettä kolmen pelatun ottelun jälkeen.
Joukkueet kohtasivat harjoitusotteluissa kaksi kertaa, joista molemmat päättyivät Sarvipäiden voittoon maalierolla 6-1. Perjantaina kuitenkin pelataan ensimmäistä kertaa runkosarjassa Savon herruudesta.
- SaPKo on joukkue, jolla on neljä tasaista ketjua toisin kuin edellisellä kaudella. SaPKo pelasi eilen ainakin tuloksen valossa hyvän ottelun KooKoota vastaan häviten vain yhden maalin erolla, päävalmentaja Antti Pennanen kommentoi.
Jukureiden ja SaPKon välisissä kamppailuissa ei ole tunnetta ja kovaa kamppailua puuttunut, eikä huominen ottelu tuo muutosta tälläkään saralla. Keskiviikon JYP-Akatemia -ottelusta jäi parannettavaa etenkin kamppailupelaamisessa.
- Ottelusta tulee varmasti kova kamppailupeli, mikä sopii meille tähän ajanjaksoon todella hyvin. Kamppailupelaaminen on meille iso arvo ja se pitää saada näkyviin paremmin.
- Hyökkäyspelaaminen on kunnossa, mistä kertoo 24 maalipaikkaa Akatemiaa vastaa, mutta puolustuspäässä pitää olla entistä parempi.
Jukureiden kokoonpanoa ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta muutoksia tullaan varmuudella näkemään. Pelaavaan kokoonpanoon palaavat ainakin ylioppilaskirjoitukset kirjoittanut Teemu Turunen ja hyökkääjä Janne Väyrynen. Maalinsuulle luistelee keskiviikon tapaan Ronan Quemener.
Sarvipäät ovat kärsineet loukkaantumisista etenkin puolustuspäässä, joten Elmeri Laamanen tai Erno Ripatti tullaan näkemään ottelussa SaPKoa vastaan.
Ottelu Talvisalon jäähallissa alkaa klo 18.30 ja se on nähtävissä Elisa Viihteellä. Lisäksi SarvisClub järjestää otteluun fanimatkan, mille voit ilmoittutua kätevästi täältä.