Pe 6.2. 18:30 VS.

Jukurit kohtaa JYP-Akatemian toistamiseen

Jukurit kohtaa perjantaina kahden kotiottelun viikolla jo kerran Mikkelissä tällä kaudella vierailleen JYP-Akatemian, joka voitti edellisen kohtaamisen lukemin 1-2.

Pukeeko Roope Hämäläinen luistimet jalkaansa? Kuva: Petri Lyytikäinen

Jukurit kohtaa perjantaina kahden kotiottelun viikolla jo kerran Mikkelissä
tällä kaudella vierailleen JYP-Akatemian, joka voitti edellisen kohtaamisen
lukemin 1-2.

Joukkueiden edellisestä kohtaamisesta Kalevankankaalla on kulunut hieman yli viikko, kun sarjajohtajat saapuvat testaamaan sarvipäiden kuntoa uudelleen. Edellisestä ottelusta on vain vähän aikaa ja moni katsoja muistaa edellisen kohtaamisen ainakin jäähytilastoista.

- Kyllähän me oltiin aika unessa matsin alussa, vaikka meidän peli kehittyi loppua kohden. Meidän pitää nyt olla kiinnostuneita koko ottelun ajan ja ennen kaikkea tuoda ne omat jutut näkyviin, esittää päävalmentaja Antti Pennanen.

Edellinen ottelu oli jäähyrikas ja sotki Jukureiden pelaamista aika paljon. Pennasen mukaan 5-5 -peli olisi enemmän jääkiekkoihmisten mieleen ja parannettavaa löytyy myös kamppailupelaamisesta.

- Edellisestä opittiin se, että kamppailupelaamista pitää parantaa. Näitä asioita on käyty läpi joukkueen kanssa jo alkuviikosta, katsottu tilastoja ja videoita, Pennanen tiivistää joukkueen valmistautumista perjantain otteluun.

Millä kokoonpanolla Jukurit lähtee haastamaan sarjajohtajaa? Laittaako Hämäläinen, Turunen tai Savolainen luistimet jalkaansa? Kumpi maalivahti nähdään tolppien välissä? Pystyykö Jukurit kaatamaan kolme pistettä edellä olevat jyväskyläläiset?

Vastauksen näihin kysymyksiin saat saapumalla Kalevankankaalle perjantaina. Kotijoukkuetta on kannustamassa myös Miss Mikkeli Jenni Tuomi.
Jukurit – JYP-Akatemia -ottelun ovet avautuvat tuttuun tapaan jo klo 17.30 ja kiekko tippuu jäähän Kalevankankaalla klo 18.30. Tervetuloa!

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 45 28 2 3 12 91 2,02
2. JYP 44 21 8 3 12 82 1,86
3. Lukko 46 22 6 3 15 81 1,76
4. SaiPa 46 22 4 7 13 81 1,76
5. Ilves 46 21 7 4 14 81 1,76
6. KooKoo 43 21 7 1 14 78 1,81
7. KalPa 45 21 5 4 15 77 1,71
8. Ässät 45 20 6 3 16 75 1,67
9. HIFK 46 17 4 4 21 63 1,37
10. K-Espoo 46 15 4 7 20 60 1,30
11. Pelicans 44 13 7 6 18 59 1,34
12. TPS 47 12 7 8 20 58 1,23
13. Jukurit 44 14 3 6 21 54 1,23
14. HPK 45 12 5 8 20 54 1,20
15. Kärpät 45 12 5 5 23 51 1,13
16. Sport 45 9 1 9 26 38 0,84

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O