Jukurit ja JYP-Akatemia kohtaavat keskiviikkona

Nuori ja nälkäinen JYP-Akatemia saapuu Jukurien vieraaksi. Mestiksen avausviikolta jyväskyläläisillä on plakkarissa kolme pistettä.
Jukurit sinisissä kotipaidoissaan. Kuva: Petri Lyytikäinen

Keskiviikkona 18.9 Jukurit saa vieraita Jyväskylästä, kun JYP-Akatemia saapuu Kalevankankaalle. Mestiksen avausottelussaan Akatemia onnistui kaatamaan Kiekko-Vantaan lukemin 3-1 ja laittoi KooKoonkin ahtaalle Kouvolassa pelatussa otteulussa, jossa mustaoranssit olivat lopulta 4-1 parempi. Jukurien päävalmentaja Jarno Pikkarainen pitää JYP-Akatemiaa vaarallisena joukkueena.

-Akatemia on nuori, nälkäinen ja pelinopea joukkue, jota on höystetty muutamalla JYP-avulla, Pikkarainen analysoi ja kertoo, että Jukurien valmistautuminen otteluun on sujunut hyvin. 

-Jesse Juntheikki palaa kokoonpanoon. Roni Rukajärvi kärsii pienestä yläraajavammasta, joten hänen paikallaan nähdään Roy Pihlström, Pikkarainen ynnää kokoonpano muutoksia.

Jukurien kanssa hiljattain sopimuksen allekirjoittanut tsekkimaalivahti Tadeas Galansky nähdään joukkueen maalilla Kalevankankaan keskiviikkoillassa. Kiekko tippuu jäähän kello 18.30

Jukurien alustava kokoonpano JYP-Akatemia otteluun:

I 12 Hyvärinen - 16 Koskinen - 29 Juntheikki

        20 Forsström - 14 Pihlström

II 28 Laine  - 10 Jalo   -  11 Rohtla

        3 Järvinen - 6 Vaarasuo

III 23 Laakkonen - 8 Hokkanen - 17 Savolainen

        7 Purolinna  -  4 Akkanen

IV 15 Nöyränen  - 25 Kalliola - 18 Sipola

Maalissa: 35 Galansky (30 Similä)

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 60 35 3 6 16 117 1,95
2. KooKoo 60 33 7 2 18 115 1,92
3. SaiPa 60 31 6 7 16 112 1,87
4. Ilves 60 29 8 4 19 107 1,78
5. Lukko 60 28 9 4 19 106 1,77
6. JYP 60 26 11 6 17 106 1,77
7. KalPa 60 28 7 6 19 104 1,73
8. Ässät 60 26 6 4 24 94 1,57
9. K-Espoo 60 23 5 11 21 90 1,50
10. HIFK 60 25 4 5 26 88 1,47
11. Pelicans 60 20 9 7 24 85 1,42
12. HPK 60 16 9 9 26 75 1,25
13. TPS 60 16 7 9 28 71 1,18
14. Kärpät 60 16 6 6 32 66 1,10
15. Jukurit 60 15 6 7 32 64 1,07
16. Sport 60 9 1 11 39 40 0,67

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O