Jukurit finaalisarjan ensimmäiseen voittoonsa!
Jukurit voitti KooKoon Mestiksen finaaleissa ensimmäistä kertaa tänä keväänä voittaen kiihkeän kamppailun maalein 3-0.
Jaakko Turtiainen vastasi Jukureiden avausmaalista. Kuva: Petri Lyytikäinen
Jukurit kohtasi Kouvolan KooKoon lauantai-iltana neljännessä finaaliottelussa Mikkelin jäähallissa. Sarvipäät pelasivat paljon paremmin kuin edellisissä otteluissa ja voitto kirjattiinkin Jukureille maalein 3-0.
Tunteikkaan ja fyysisen ottelun ensimmäinen erä oli täydellistä kotijoukkueen hallintaa. Jukureiden nelosketju Jesse Rohtlan johdolla oli joukkueen pirteintä osastoa ja vaarallisimmat maalipaikat nähtiinkin tämän ketjun toimesta.
Jukurit siirtyi upealla tahtomaalilla 1-0-johtoon ajassas 13.11, kun Jaakko Turtiainen runnoi irtokiekon väkisin ohi KooKoo-maalivahti Mikko Rämön.
Erän lopussa Jani Savolainen lähti istumaan kaksiminuuttista kiinnipitämisestä, mutta parhaimmasta maalipaikasta vastasi alivoimalla Jaakko Turtiainen.
Loistava alivoimapelaaja Turtiainen luisteli itsensä läpiajoon ja harhautti Rämön, mutta viimeistely ontui ja laukaus suuntautui vain niukasti ohi maalin.
Toisessa erässä peli hieman tasoittui, mutta Jukurit onnistui kuitenkin maalinteossa aivan ylivoimansa loppuhetkillä. Toni Hyvärinen sai poikittaissyötön nimikaimaltaan Jalolta ja laukoi kiekon verkon perukoille.
- Pelattiin ehyt kuuskytminuttia. Keskivaiheilla vähän KooKoo pääsi pelin juoneen kiinni, mutta kolmannessa erässä oltiin taas hyviä ja tylyjä, Jukurikäskijä Antti Pennanen tuumi.
Kolmannessa erässä nähtiin todella ikävä tilanne, kun KooKoon puolustaja Nico Lehto taklasi Jukurihyökkääjä Jesse Rohtlaa päähän.
Rohtla lensi jäähän ikävän näköisesti ja hänet talutettiinkin pukukoppiin. Lehdon peli loppui myös tähän taklaukseen, sillä hänet tuomittiin suihkun puolelle.
Ylivoimansa aikana Jukurit siirtyi 3-0-johtoon, kun kapteeni Pasi Järvinen väläytteli tutun tarkkaa lyöntilaukaustaan ja laukoi kiekon yläkulmaan Oula Palven ja Turtiaisen esityöstä.
Jukurit välttyi takaiskuitta ja näin sinipaidoille kirjattiin finaalisarjan ensimmäinen voitto.
- Tietenkin KooKoolla on vaikea tilanne. Niillä oli tänään katkopeli ja niillä tulee olemaan taas katkopeli. En mä usko, että ne täällä enää meitä voittaa, Pennanen päätti.
Finaalit jatkuvat maanantaina Kouvolassa, kun joukkueet kohtaavat viidennessä finaaliottelussa.
KooKoo-Jukurit maanantaina sumulaaksossa klo 18.30!